Jari-Pekka täydentää jo ennestään laajaa palvelutarjontaansa Subway-ravintolalla näillä näkymin jo huhtikuussa. Toimintamallinsa mukaisesti Jari-Pekka ei ota liikenneasemalle uutta yrittäjää, vaan asema toimii itse yrittäjänä eli Subway-lisenssi on sen oma. Myös K-kaupan laajennus etenee suunnitelmien mukaan. Jatka lukemista ”Subway Jari-Pekkaan”
Kesäkuntoa etsimässä
Ui kesäksi kuntoon -kampanjan avajaispäivänä Sysmän uima-allasosastolla kävi kaikkiaan seitsemänkymmentä polskuttelijaa ja enemmän kuin toinen mokoma tapahtuman muissa aktiivipisteissä. Palvelutaloyhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Juhola odotti suurempaakin kävijämäärää, mutta liekö hyvä ulkoilusää vaikuttanut odotettua hiukka heikompaan osallistumiseen. Uintikampanjassa on mukana 99 uimahallia ympäri maan ja Sysmä on aina sijoittunut valtakunnan kisassa kärkisijoille, kun kävijämäärät suhteutetaan kunnan asukaslukuun. Jatka lukemista ”Kesäkuntoa etsimässä”
Tammitulva opetti
Valtakunnallinen tulvantorjuntaohjeistus ei ole kattava. Se sisältää harmaita alueita, joita joudutaan pohtimaan tapauskohtaisesti. Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Ely-keskus ja Hartolan kunnan edustajat pohtivat Tainionvirran tammitulvan opetuksia kokouksessaan. Erityisen tarpeelliseksi nähtiin selventää viranomaisten vastuuta ennakoivasta tulvantorjunnasta. Jatka lukemista ”Tammitulva opetti”
Sohvi keskittää toimintaansa
Kahvila -ja vaatealan yrittäjät Arja Kauko ja Sari Laukkanen luopuvat S-Marketin tiloissa olevasta Sohvin Pikkukammarista ja keskittävät liiketoimintansa Sysmäntien Sohvin Lounaskahvilaan. Pikkukammarin toiminta loppuu juuri tänään keskiviikkona. Jatka lukemista ”Sohvi keskittää toimintaansa”
Sisäilmatutkimus valmistui
Kosteusvaurioista huolimatta Sysmän Yhteiskoulun molemmat rakennukset soveltuvat koulutyöhön. Sisäilman laatu ei vaadi välittömiä toimenpiteitä eikä oppilaiden ja henkilökunnan terveys ole vaarassa. Myös kotitalousluokka on käytettävissä opetukseen. Koulun toiminta voi jatkua normaalisti vaarantamatta kenenkään terveyttä. Jatka lukemista ”Sisäilmatutkimus valmistui”