UUTISET

Julkaistu

Kaverikuvassa Nella ja Kurkku

Emma Toiskallio
SYSMÄ

Ystävyys on yksi elämän merkityksellisimmistä suhteista. Se on voima, joka kannattelee vaikeina hetkinä ja ilahduttaa arjen keskellä. Tänään meillä on kaverikuvassa ystävykset Nella ja Kurkku. Koska Kurkku sattuu oleman hevonen, vastaa Nella haastattelukysymyksiin molempien puolesta.

Esittelisitkö teidät ensin lukijoille?

  • Joo, mä olen Nella 12 vuotta ja asun Sysmässä. Kurkku on kuusitoistavuotias lämminverinen tamma. Olen harrastanut ratsastusta vuodesta -21 ja Kurkku puolestaan koko ikänsä – sillä ei rodustaan huolimatta ole koskaan ajettu. Kurkku tuli meille perheen silmäteräksi elokuussa 2024. Kävimme ensin tutustumassa siihen viikonlopun ajan, silloin tapasimme ensimmäisen kerran.

Onko teille ehtinyt tulla jo yhteisiä lempipuuhia?

  • Kurkun ehdoton lemppari on maastossa ylämäkien laukkaaminen ja esteiden hyppääminen. Olen itse aloittanut kisaamisen -23 ja on ollut ihanaa harjoitella Kurkun kanssa, kun se on niin innokas. Sanoisin että meidän yhteinen lempijuttumme onkin juuri hyppääminen ja maneesissa reippaasti laukkaaminen.

Yhteisiin tallipäiviin kuuluu ruokintaa, hoitotöitä, ratsastusta ja lihashuoltoa. Tarkkojen rutiinien ja monipuolisen yhteisen touhuilun myötä kaverukset ovat tulleet toisilleen hyvin tutuiksi.

Miksi juuri Kurkku on paras kaverisi, ja mistä arvelet sen pitävän sinussa?

  • Kurkku on mun paras kaveri siksi, että sen kanssa on aina hauskaa, eikä kahta samanlaista päivää ole. Tylsää ei varmasti tule. Uskon, että Kurkku pitää minusta, sillä se on aina innoissaan lähdössä yhdessä puuhailemaan, Nella tuumii.

Jos Kurkku olisi ihminen, millainen se olisi?

  • Se olisi varmasti omatahtoinen ja sisukas persoona, mutta samalla sopivasti herkkä ja ehdottoman lämminsydäminen. Kurkku on rohkea ja sillä on paljon mielipiteitä.

Millaista on hyvä ystävyys?

  • Ystävyys on luotettavia kavereita, joiden kanssa saa olla oma itsensä. Ei tarvitse miettiä riittääkö itse tai miltä näyttää. Kurkku on juuri sellainen ystävä.

Kerrohan Nella vielä, mikä on ollut tähän mennessä mieleenpainuvin yhteinen kokemus ja onko teillä suunnitelmia tulevalle kesälle?

  • Jännittävintä on varmaan ollut Kurkun kotiin hakeminen ja tutustuminen uuteen talliin. Varsinaisia kesäsuunnitelmia meillä ei ole, treenaillaan monipuolisesti ja pidetään hauskaa yhdessä.

Kuvassa: Kurkussa on parasta, että se on aina menossa mukana, oli kyseessä ahkera treeni tai pieni höpsötys, kertoo Nella. Kuva Pinja Leppänen.

Julkaistu

Kaipuu luontoon ja maaseudulle

Samuli Simula
SYSMÄ-HARTOLA

  • Pienessä kunnassa nuoruuden viettäneenä olen aina jollain tasolla haaveillut paluusta maalle. 13 vuoden aikana Helsingistä on ehtinyt tulla koti. Siellä on osa perhettä, ystävät, harrastukset ja työ. Voisiko tämän kaiken yhdistää? Ottaa paikoista parhaat puolet käyttöön. Maaseudun puhdas kaunis luonto ja neljä selkeää vuodenaikaa houkuttelee puoleensa. Kaupungissa on hyvät ja monipuoliset palvelut. Aina on tekemistä, mutta nykyään lähes kaikki tekeminen vaatii rahaa. Kevät tulee aikaisemmin kaupunkiin. Välillä tuntuu kuitenkin, että loskakausi ei lopu koskaan, sillä Helsingissä ei ole kunnon talvea, avaa Sonja Koivuoja kertomustaan, matkalla maaseudulle.

Hän on tulossa ainakin kesäksi maistelemaan, millaista elämä on Hartolassa ja Sysmässä.

  • Jätän päivätyön ja ryhdyn päätoimiseksi yrittäjäksi. Irtisanon nykyisen ihanan asunnon Helsingin alppilassa. Ei kannata jättää unelmia taakse asunnon ja työn takia, pohtii Sonja.

Hän on kerran käynyt pikavisiitillä tutustumassa paikkakuntiin.

  • Minulle jäi lämpimästi mieleen, että ihmisillä on aidosti aikaa toisilleen. Aikaa pysähtyä jutulle. Kaupungissa kaikilla on kiire ja elämä on liian tarkasti aikataulutettu.
  • Odotan jo kesäistä Hartolaa ja luontoa. Eniten odotan Pohjolan Kartanon myymälän ja kahvilan toiminnan kehittämistä yhdessä Sanna Kaisan kanssa. Tilan omat tuotteet ovat parasta laatua. Saan istuttaa kartanolle kukkia, yrttejä ja vihanneksia. Huhtikuusta syyskuuhun pyöritän heidän toista kartanoaan bed and breakfast tyyliin. Tilauksesta järjestetään tapahtumia ja juhlia ja savusaunakin löytyy. Olen haaveillut omasta majatalosta. Voisin valmistaa herkullisia aamiaisia vieraille ja vaihtaa tarinoita heidän kanssaan. Tykkään houstata juhlia ja illallisia ystävilleni. Nyt yhdistän kaiken, mistä pidän.

Kesän jälkeen tapaamme Sonjan uudelleen ja kuulemme, miten kaikki lopulta meni.

  • Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus. Olisi hullua jättää se käyttämättä. Samalla haluan rohkaista kaikkia, että paikallaan olemisen sijaan voi rohkeasti astua kohti uusia kokemuksia. Vaikka Hartolasta ja Sysmästä ei tulisi loppuelämän kotipaikkaa, niin varmasti minun sydämeni jää seudulle osittain kesän jälkeen, miettii Sonja liikuttuneena.

Mitä kesä tuo tullessaan?

-Aivan varmasti ainakin ihania kohtaamisia.

Kuvassa: Sonjalla kokemusta ravintola-alalta, myyntityöstä, rekrytointi ja kanditutkinto Lahden muotoiluinstituutista. Aira on kokenut luiden kätkijä.

Julkaistu

Mitä kuuluu Hartolasta?

Emma Toiskallio
HARTOLA

Aurinkoinen helmikuun päivä valikoitui osin vahingossa ajankohdaksi kerätä gallup -vastauksia artikkelia varten. Allekirjoittaneen toimittajan elämässä sellaisia ilahduttavia vahinkoja sattuu aika ajoin, kuten esimerkiksi viime syksynä. Tuolloin tupsahdin Sysmään. Muutamaa ennalta sovittua artikkelikohdetta lukuun ottamatta on Hartola toistaiseksi jäänyt hieman vieraaksi, mutta tämähän oli oikein loistava päivä ensitutustumiselle!

Päätin lähestyä ihmisiä kysymyksellä, millainen päivä sinulla on tänään? Hartolan keskusta-alue yllätti vilkkaudellaan, en ollut hoksannut pääkaupunkiseudun talviloma-aikaa.

Aloitin kyselykierroksen ihastuttavalta 4H-kirppikseltä.
– Töitä on ollut reippaasti, melkein ehdin jopa syömään, kommentoi eräs kirpparilla pyörähtänyt iloisesti.
– Tähän päivään kuuluu ukkojumppaa, kirjastoa ja kevään odotusta.
– Olen haukkaamassa happea. Huolta aiheuttaneet asiat ovat juuri lähteneet raukeamaan ja elämä alkaa jälleen näyttää valoisalta.

Aurinko olikin vahvasti vastauksissa läsnä, eikä suotta. Gallup -kysymys itsessään ilmeni hieman haastavaksi, mutta sehän tietysti selittyy suomalaisella luonteella. Emme me harrasta small talkia, kuten ulkomailla tekevät. Hyviä vastauksia kertyi silti.
– Olen talvilomareissulla, lapsuudenmaisemiin on mukavaa palata.
– Hartolassa palvelut pelaa ja kaikki on hyvin. Ei mitään valittamista.

Tässä vaiheessa joku tuli vinkkaamaan, että muistaahan toimittaja piipahtaa myös Kotikahvilassa, siellä käyvät kuulemma kaikki. Vinkki oli tietenkin tarkistettava ja maistuvan juustovoileivän ohella kertyikin runsaasti myös vastauksia.
– Hyvää kuuluu, ylämäkiä ja alamäkiä.
– Pitämättömiä pekkasia tässä pitelen.
– Mitäs eläkeläiselle kuuluu, tässä minä istun välillä aamu -ja välillä päiväkahvilla, kuuntelemassa kylän uutiset.

Arkipäivänä puolisen jälkeen olivat työasiat pinnalla, kuten myös ajankohtainen veroilmoituksen teko.
– Varsinainen metsänomistajan savotta.
– Poikaa autoin tuossa veroilmoituksen kanssa kolmatta tuntia.

Eräs vastaaja kokosi osuvasti päivän tunnelmia.
– Kevät alkaa tulla, ja ihmiset lähtevät liikkeelle. Tapaamme taas toisiamme, se on hyvin tärkeää. On mukavaa, että kaikki ovat tuttuja.

Oli oikeutetusti huomattavissa, ettei toimittaja ollut kyläläisille ennalta tuttu. Pienen keskustan iloista huisketta oli silti varsin hauska seurata.

Julkaistu

Wanhojen tanssit

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Teatteritalolla tanssittiin torstaina 13.2. Wanhojen tanssit. Abit oli potkittu pois ja uusi ikäluokka oli koulun vanhimpia. Tansseissa oli mukava määrä pareja, peräti yhdeksän kappaletta. Yleisöä oli totuttuun tapaan talo täynnä.

Wanhat tanssivat monia perinteisiä tansseja. Lopussa oli Marjut Rantasen ohjaama päätöstanssi. Asut olivat viimeisen päälle ja nuoret olivat harjoitelleet askeleet sujuviksi. Tanssien lopussa kaikki kukitettiin ja yhdessä nostettiin malja uusille koulun vanhimmille. Wanhojen puheen piti Sanna Konnu.

Hän totesi aluksi, että on ollut suuri kunnia päästä jatkamaan kohta satavuotiasta perinnettä. Hän kertaili mennyttä lukioaikaa ja sanoi ensimmäisen vuoden menneen todella nopeasti. Jo tuolloin spekuloitiin kovasti Wanhojen tanssien pareista. Aluksi monikaan ei ollut osallistumassa ja paniikkikin oli puhjeta.

Toisena vuonna asiat alkoivat edetä kohti tanssiaisia. Asutkin lopulta löytyivät kaikille.

-Kaikki voimme kuitenkin olla ylpeitä itsestämme, eikä vain tanssien takia vaan myös oman koulumenestyksemme tähden, Sanna painotti.

Marjut Rantanen muistelee jo vuonna 2003 liikunnanopettajan sijaisena opettaneensa osan Wanhojen tansseista.

-Lukuvuodesta 2012-13 saakka olen vastannut Wanhojen tansseista kokonaisuudessaan, eli nyt on 13. kevät. Yksi koronakevät jäi tanssimatta, mutta yhtenä vuonna olin mukana kaksissa tansseissa, kun tanssitin sekä sysmäläisiä että hartolalaisia wanhoja.

Yhdeksän paria oli Teatteritalon tanssiparketin ennätys. Aiemmin tansseja tanssittiin koululla. Marjut kertoo, että nyt tansseiksi valikoitui ryhmän näköisiä, reippaita ja meneviä tansseja.

-Harjoitukset aloitettiin lokakuussa. Nuoret oppivat tanssit nopeasti ja innostuivat hommasta niin, että tanssivat kuulemma näitä tansseja myös muilla liikunnan valinnaiskursseilla. Lopputulos oli hieno, eikä opettajan tarvinnut lainkaan jännittää tanssijoiden puolesta, Marjut kehaisee.

Voisi kuvitella, että kiireisen lukiovuoden aikana ei riittävään harjoitteluun aina löytyisi tilaa. Viimeisillä viikoillakin on vielä paljon hiottavaa.

-Vuosien varrella olen huomannut, että kun H-hetki lähestyy, asiat alkavat yhtäkkiä sujua.

Ja kokemuksen myötä ohjaaja on oppinut, että kaikkien askelien ei tarvitse sujua täydellisesti.

-Wanhat ovat hurmaavia kauneudessaan ja komeudessaan joka tapauksessa.

Julkaistu

Marskin keppi kotiutui Onkiniemelle

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Onkiniemellä asuvan Raimo Salosen tädin mies Mikko Salonen joutui vuonna 1940 rintamalle heti armeijan jälkeen. Mies joutui oitis tositoimiin etulinjassa ja haavoittui jalkaansa tykin ammuksen sirpaleesta. Vamman vuoksi hän päätyi sairaalahoitoon Kauniaisten sotavammasairaalaan.

Eräänä päivänä sairaalaan tuli arvovieras, kun marsalkka Mannerheim poikkesi ryhmänsä kanssa tervehtimään haavoittuneita sotilaita. Hän pysähtyi Mikko Salosen kohdalle ja kysyi vointia. Tämä vastasi voivansa olosuhteisiin nähden hyvin, kävely vain ei onnistunut ilman keppiä.

  • Tässä on keppi sotilaalle, sanoi Mannerheim ja ojensi Saloselle oman kävelykeppinsä.

Mikko Salonen käytti keppiä vuosikausia, mutta jossakin vaiheessa se jäi lepäämään rauhassa aitan kätköihin.

Vuonna 1975 Raimo Salosen mummo liukastui jäisellä pihatiellä ja keppiä tarvittiin taas. Mikko luovutti kepin mummon käyttöön ja tämä käytti sitä koko ajan. Muuton mukana keppi tuli takaisin kotiin Onkiniemelle.

  • Sitä säilytettiin aitassa. Isäni oli haavoittunut myös pahasti sodassa ja se katkeroitti hänen mielensä, sodasta tai kepistä ei puhuttu kotona sanaakaan. Kerran varkaat kävivät meidän aitasta varastamassa vanhoja ja arvokkaita entisajan esineitä, mutta onneksi keppi oli toisessa paikassa, kertoo Raimo Salonen.

Jossakin vaiheessa Raimon poika oli pistänyt kepistä vinkin netin huutokauppasivuille ja tarjouksia tuli. Eräs turkulainen mies tarjosi 5000 euroa ja nosti vielä tarjousta myöhemmin, muuta keppi sai jäädä Onkiniemelle.

Salonen aikoo keskustella poikansa kanssa kepin tulevasta kohtalosta.

  • Hän tietysti saa päättää asian, mutta toivon kepin jäävän suvun haltuun jatkossakin.

Lähilehdessä 7.11.2024 on juttu Mannerheimin Sysmä -vierailusta elokuussa 1935 ja jutun kuvassa Marski poseeraa laivarannassa keppi kädessään. Nyt voi vain arvailla, onko kyseessä sama keppi mikä viettää aikaansa Raimo Salosen tarkassa valvonnassa Sysmän Onkiniemellä?

Kuvassa: Raimo Salonen säilyttää huolella arvokasta Marskin keppiä.

Kepin helassa kahvan alapuolella on Mannerheimin logo M.