Samuli Simula
HARTOLA-SYSMÄ
Hämeen media on jakanut asiakkailleen tiedotteen. Siinä kerrotaan, että kustannustason nousun vuoksi viikonlopun jakeluun tulee muutoksia. Muutoksien avulla pyritään turvaamaan lehden jakelu myös tulevaisuudessa. Muutos astuu voimaan Hartolassa 30.11. ja Sysmässä 14.12. Lauantai- ja sunnuntailehdet tullaan jakamaan useamman talouden yhteislaatikkoon. Osa yhteislaatikoista on jo käytössä ja osa tulee uusia. Hartolassa tämä on herättänyt todella vilkasta keskustelua sivukylien lehdenjako-ongelmista. Ilmoitus koskee Hämeen media Oy:n lehtiä. Jokaiselle asiakkaalle on ilmoitettu erikseen omassa tiedotteessa tarkasti, mistä oman lehden voi tulevaisuudessa noutaa.
- Tietojeni mukaan tämä on viimeinen alue, jossa mediatalo tekee muutokset. Muualla muutokset on tehty jo vuosia sitten. Ilmoituksemme koskee meidän mediakonsernin lehtiä. Pääsääntöisesti se koskee tietenkin Sysmä-Hartola -alueella Itä-Hämeen jakelua. Kuluttajalle muutos on tietenkin harmillinen. Olemme lähettäneet sysmään 218 kirjettä ja Hartolaan 222 kirjettä. Kirje menee kaikille, jotka ovat piirillä, jossa muutokset tapahtuvat. Noin puolelle kirjeen saajista jakeluun ei tule mitään muutosta, vaan he saavat tulevaisuudessakin lähetykset samaan laatikkoon kuin tällä hetkellä. Posti tulee numeroimaan laatikot uudelleen ja sen takia kirje on lähetetty kaikille, vaikkei muutosta jakeluun tule, avaa tilannetta kuluttaja myynnin johtaja Timo Sutinen.
- Nyt näyttää kyllä, että kyläkunnille tulee vain yksi tai kaksi heittolaatikkoa. Joillekin matkaa laatikolle saattaa nyt tulla jopa kymmenen kilometriä. Meillä kahden lehden hakeminen aiheuttaa viikonloppuna kahdenkymmenen neljän kilometrin ajoa, kertoo omalta osaltaa hartolalainen Timo Saarinen.
Varsinkin vanhemmille lukijoille paperilehden merkitys on suuri. Vaikka heillä on tilaajana oikeus myös näköislehden lukemiseen netissä, niin paperinen versio on heille kuitenkin se ainoa ja oikea. Nyt jakelun muuttuessa saattaa olla että viikonloput lehdet on mahdoton noutaa. He voivat ilmoittaa tämän Hämeen Median asiakas palveluun ja viikonlopun lehdet jaetaan heille seuraavan arkijaon yhteydessä.
Monesti arvostellaan kuinka jakelussa tapahtuu myöhästymisiä ja postia jopa katoaa. Jakelua hoitavat yritykset saavat kritiikkiä. Mahdollista on usein tilata myös pelkkä digiversio. Se ei jakelussa katoa ja ilmestyy ajallaan. Lisäksi kaikki vanhat lehdet on myös usein arkistoitu ja vuosia vanhemmat lehdetkin ovat luettavissa uudelleen milloin vain. Kaikki digilehteä eivät halua ja osalle se voi olla jopa mahdotonta puutteellisten teknisten laitteiden takia.
- Herättää ajatuksia: Mikäli en saa lehteä paperisena ajallaan, niin tilaus loppuu kokonaan, pohtii Timo Saarinen.
Paperisen postin jakelu vähenee koko ajan, kun yritykset, virastot ja eri tahot siirtyvät digitaaliseen viestintään ja laskutukseen. Postilähetysten jatkuva väheneminen nostaa jakelun hintaa koko ajan huomattavasti. Kuluvan vuoden kevätkesästä Posti ilmoitti lopettavansa ilmaisjakelulehtien jakamisen kokonaan.
Sutisen mukaan viikonloppujakelut Posti todennäköisesti ostaa alihankintana jakelijoilta. He ovat yhteistyössä katsoneet jakelijoiden kanssa reitit ja suunnitelleet uuden jakokäytännön. Lopullisen sopimuksen tekee Posti, eikä Sutinen tiedä, ovatko muutokset vähentäneet jakelijoita, mutta piirien suurentamisen syy on todennäköisimmin säästöt.
Postista sain vastauksen, että minuun ollaan yhteydessä lähiaikoina asian tiimoilta.
Saarinen ihmettelee, minne menevät sanomalehtien jakeluun tarkoitetut valtion avustukset, joilla turvataan jakeluverkkoa.
Postilta voin tätäkin asiaa tiedustella.
Paikallismediat ovat kuitenkin niin tärkeä jo kunnan ja kuntalaisten identiteetin kannalta, että jatkakaa tilauksia. Lopettamalla vain varmistettaisiin, että kaikki siirtyy todellakin nettiin. Mikäli tiedon levitys jäisi riippuvaiseksi valtakunnallisista medioista, niin omaa pientä kuntaa käsittelevää artikkelia voi joutua odottelemaan vuosikausia.
Kuvassa: – Siirretäänkö valtion lehtijakelutukea nyt tilaajille, jotka itse joutuvat lehtensä hakemaan, kysyy Timo.

