UUTISET

Vantaalainen valokuvaaja Jarmo Nieminen kohtasi tytön Sysmän matkahuollon baarissa vuonna 1972. Nieminen oli 15-vuotias, tyttö ehkä samanikäinen. Kohtaamisesta syntyi muotokuva, joka saa Niemisen yhä pysähtymään. Nyt hän etsii tämän kuvan tyttöä. Tunteeko joku hänet, missä hän on?

Aloitit valokuvaamisen 13-vuotiaana. Miten päädyit Sysmään kuvaamaan tyttöä matkahuollon baarissa?
-Äitini kuoli, kun olin 13 vuotta. Elämä muuttui silloin täydellisesti. Isän piti elättää viisi lasta. Taloudellisesti oli tiukkaa. Naapurissani asui ihana Jokisen pariskunta. He taisivat sääliä minua ja ottivat minut kesäisin mukaansa sukulaistensa luo Sysmään. He tavallaan adoptoivat minut. Aloin viettää kesälomia Sysmässä.

-Vuonna 1972 olin Sysmässä liikkeellä kaverini kanssa. Yhtenä iltana menimme Hartolaan tansseihin. Paluumatkalla linja-autossa vieressäni istui tämä tyttö, jota kysyin muotokuvaan. Hän suostui, ja teimme treffit seuraavaksi päiväksi matkahuollon baariin.

-Ei meillä ollut mitään romanssia, olin tosi ujo silloin. Hyvä, kun uskalsin kysyä tyttöä kuvattavaksi.

Miten kuva tuli esille kaikkien näiden vuosien jälkeen?
-Kuulin tutuilta, että Markku Lepistö on tekemässä kirjaa Sysmän Koreakoivu-saaressa asuneesta erakosta. Tunsin erakon ja minulla oli kuvia hänestä. Soitin Lepistölle, ja kerroin kuvista. Samalla etsin ja tutkin muitakin vanhoja kuvia, ja niiden joukosta löytyi myös tämä baarissa otettu otos.

-Nyt Sysmässä ottamiani kuvia on esillä Pinxinmäellä.

Tunsit siis tämän sysmäläisen erakon. Miten tutustuit häneen, ja millainen hän oli ihmisenä?
-Yhdellä kesälomalla menimme moottoriveneellä saareen tapaamaan erakkoa. Ystävystyin heti hänen kanssaan ja aloin käydä hänen luonaan: kesällä soutaen, talvella kävellen jäätä pitkin. Erakko oli tosi sosiaalinen. Puheesta ei tullut loppua, kun hän sai juttukaverin.

-Söin elämäni ensimmäiset paistetut muikut hänen luonaan saaressa. Saari on tosi taianomainen. Ei se paikka ole tästä maailmasta.

Sait luvan erakon kuvaamiseen?
-Kyllä. Minun on helppo saada kontakti ihmisiin. Olen utelias ja heittäydyn tilanteisiin. Olen aina tykännyt taltioida asioita, ja siksi minusta varmaan tuli valokuvaaja. Olen kuvannut muun muassa Seuraan ja Apuun. 1970-luvulta asti olen kirjoittanut myös päiväkirjaa. Päiväkirjoja on kertynyt kymmeniä.

Asut Vantaalla, mutta olet viettänyt joka kesä aikaa Sysmässä. Millaisia muistoja sinulla on täältä?
-Ennen kuljin Helsingin ja Sysmän väliä liftaamalla. Se oli 1970-luvulla yleinen tapa kulkea. Yleensä perille pääsi kolmessa tunnissa. Paitsi kerran, kun kohdalle osui uudella mersulla ajanut Vehon autoluovuttaja. Silloin matka Vääksyyn sujui niin nopeasti kuin olla ja voi, ja sain heti toisen kyydin Vääksystä Sysmään.

-Minulle tärkein paikka Sysmässä on Suopelto, koska siellä vietin kesäni lapsuudessa. Ja Koreakoivu tietysti, se on erityinen paikka.

Olet ottanut kuvia 40 vuotta. Mitkä ovat lempiotoksiasi?
-Kuvat lapsistani. Välillä toivon, että saisin hetken takaisin niistä ajoista, kun lapseni olivat pieniä. Nyt he ovat kolmikymppisiä. Tyttäreni muutti juuri Lontooseen. Elämä menee tosi nopeasti. AO-O

Yhteistyössä Camping Sysmä, R-Kioski Sysmä, MLL, 4H ja VPK:n naisosasto järjestivät ensimmäisen kerran perhetapahtuman ja lähinnä lapsille suunnatun venetsialaisillan leirintäalueella. Järjestäjien mielestä tapahtuma onnistui yli odotusten, kaunis ympäristö ja hyvä sää houkuttelivat paikalle runsaasti paikkakuntalaisia ja leirintäalueen karavaanariperheitä.

Leirintäalue oli paikkana tapahtumalle mitä mainioin  ja yrittäjä Mia Kärkkäinen on mielellään mukana jatkossakin.

Lasten suosioon nousivat R-kioskin ja MLL:n teltoista saatavat valorannekkeet ja tietty makoisat  arpajaisten palkinnot. Arpajaisten sekä Ärräpussien myynnin tuotto kohdennettiin illan kuluihin.

Tulitaiteilijaryhmä Pyrokratia Tampereelta ihastutti iltaa kissateemaisella tulinäytöksellä. 4H:n vohvelipisteessä riitti sutinaa ja vohvelinmyynti ylitti odotukset – jonossa odottaneita perheen pienimpiä viihdytti 4H:n Topi-maskotti. VPK:n teltassa paistuivat makoisat makkarat ja kahvin kera oli tarjolla makeaa suuhunpantavaa.

Järjestäjät vakuuttivat, että vastaavanlaisen tapahtuma järjestetään ensi vuonnakin, kiitosta tuli runsain mitoin ja uudet ideat pantiin heti vireille. Järjestelyihin halukkaita tahoja on jo ilmoittautunut lisääkin.

Leirintäalueen rannalta oli illan päätteeksi mukava katsoa Majutveden ja Rantaterassin ilotulitukset.

Leirintäalueen venetsialaisillan järjestäjät kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita yhteistyöstä, palkinnoista, teltoista ja kaikesta muusta.

”Meillä kaikilla oli niin mukavaa”. KP

(Kuva: Heli Tanhula)

Hartolan Voimaa edustava Joona Rantanen sai elokuussa hopeamitalin klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa Ylöjärvellä. Rantanen on harrastanut pienestä pitäen urheilua sählystä nyrkkeilyyn, mutta eniten hän pitää voimanostosta. Rantasen valmentaja Matti Tanskanen tiivistää voimanoston hienouden: ”muissa lajeissa olosuhteet vaikuttavat suoritukseen, keihäänheitossa esimerkiksi tuulella on iso merkitys. Mutta rauta on yhtä painavaa, nostipa sitä Suomessa tai Australiassa.”

Saavutit SM-hopeaa alle 17-vuotiaiden ja 66-kiloisten sarjassa. Millaista harjoittelua tämä saavutus on sinulta vaatinut?
-Olen harjoitellut pari vuotta tavoitteellisesti. Treenaan voimanostoa vähintään kolme kertaa viikossa. Voimanostoon kuuluvat penkkipunnerrus, kyykky ja maastaveto. Pelkkien kilpailulajien harjoittelu ei riitä, vaan tarvitaan monipuolista lihaskuntoharjoittelua. Harjoituksia on vaihdettava säännöllisesti. Kotisalini on Hartolan liikuntamaja eli Soris. Tämä on paras paikka harjoitella.

-Voimanoston lisäksi pelaan kerran viikossa sählyä. Pääsin tänä syksynä opiskelemaan Pajulahden urheiluopistoon Nastolaan, joten koulussa tulee monta liikuntatuntia viikossa.

-Harjoittelun lisäksi täytyy muistaa lepo, koska lihas kasvaa levossa.

(Valmentaja Matti Tanskanen huomauttaa, että joskus Joonaa joutuu patistelemaan pois salilta vapaapäivien viettoon. Into treenaamiseen on niin kova.)

Miksi valitsit päälajiksesi juuri voimanoston?
-Salikulttuuri on minulle niin tuttua ja luontevaa. Isäni oli voimanostaja, ja olen ollut mukana salilla pienestä pitäen.

Joudutko säännöstelemään syömisiäsi?
-Saan syödä mitä vaan, herkutkin ovat sallittuja. Mutta kilpailujen lähestyessä täytyy olla tarkempana. Ennen kisoja saattaa joutua pudottamaan muutaman kilon. Ennen SM-kisoja pudotin viikossa 2,5 kiloa. Silloin saunoin paljon.

Urheiluopistoihin on ilmeisen hankala päästä sisään?
-Kyllä. Pajulahteen oli 202 hakijaa. Pääsin sisään 24. sijalta. Pääsykokeet kestivät koko päivän. Niissä testattiin rytmitajua ja motoriikkaa esimerkiksi telinevoimistelun avulla. Teimme muun muassa kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja. Lisäksi oli perinteinen kuntotesti ja psykologin haastattelu.

Millaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on?
-Opiskelu Pajulahdessa kestää kolme vuotta. Haluaisin erikoistua personal traineriksi. Voimanostossa seuraava tavoitteeni on SM-kisat marraskuussa Kankaanpäässä. Kyseessä ovat klassisen voimanoston kisat, joissa kilpaillaan penkkipunnerruksessa, maastavedossa ja kyykyssä. Klassinen tarkoittaa, että kisoissa ei saa käyttää muita apuvälineitä kuin painonnostovyötä.

(Tyypillinen apuväline on esimerkiksi painonnostopaita, jonka avulla aikuiset saattavat saada kymmeniä kiloja paremmat tulokset kuin ilman paitaa, valmentaja Tanskanen huomauttaa.)

Joskus on kritisoitu, että saliharjoittelu ei sovi nuorille. Mitä tuumaat tästä?
-Kyllä se sopii, kunhan tekee harjoitukset oikein. On tärkeää opetella tekniikka, ettei riko paikkoja. Neuvoa kannattaa kysyä aina, jos on epävarma.

Mitkä ovat ennätyksesi?
-Olen lyhyt, joten maastaveto on vahvin lajini. Siinä ennätykseni on 160 kiloa. Kyykyssä ennätys on 135 kiloa ja penkkipunnerruksessa 87,5 kiloa.

(Ennätyksiksi kirjataan vain kisaennätykset. Kisoissa tuomarit tarkkailevat, että asento säilyy oikeana ja suoritus ehjänä. Kotisalilla ennätys voi olla mitä tahansa, mutta oikeat tulokset tehdään kisoissa, toteaa Matti Tanskanen). AO-O

Oiva Lindroos aloitti elokuussa ensimmäisen luokan Sysmän yhtenäiskoulussa. Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana hän toivoi, että yö menisi nopeasti ja pääsisi jo kouluun. Läksyt Oiva tekee omassa huoneessaan Ikean tuolilla, jonka hän kasasi kokonaan itse. Lähilehti tapasi Oiva Lindroosin sekä hänen siskonsa Enni Rekolan ja äitinsä Tanja Rekola-Lindroosin yhtenäiskoulun leikkipihalla.

Minkälainen oli ensimmäinen koulupäiväsi?
-Äiti toi minut aamulla. Oli kylmä. Ensimmäisenä päivänä meillä ei ollut tuoleja. Seisoimme ja istuimme välillä lattialla. Oli kivaa eikä haitannut yhtään, että tuolit puuttuivat.
-Ei minua jännittänyt. Opettaja on kiva, hän on kaverini Rekon äiti. Olen ollut Rekolla kylässä ainakin kolme kertaa.

Minkälaisia muistoja äidille jäi koulun aloituksesta?
-Oiva sai yhden pienen läksyn. Hän hävisi kirjan kanssa omaan huoneeseensa. Jonkun ajan kuluttua kävin katsomassa, ja Oiva oli menossa jo kirjan sivulla kymmenen.

Mikä kirja se oli, Oiva?
-Joku Aapinen. Olin sivulla yksitoista.

Koulu alkaa aamuisin kahdeksalta. Äitisi kertoi, että teillä on herätys kuudelta ja linja-autopysäkillä pitää olla jo seitsemän jälkeen. Miltä aikainen herääminen tuntuu?
-Ihan mukavalta. On hyvä, että koulu alkaa jo kahdeksalta.

Luokallasi on 19 oppilasta. Onko se mielestäsi paljon vai vähän?
-Vähän. Eskarissa oli 24 lasta.

Onko teillä ollut jo liikuntaa ja käsityötä?
-On ollut molempia. Liikunnassa hyppäsimme pituutta ja olimme rivihippaa, jonka säännöistä en kyllä tajunnut mitään. Käsitöissä teimme lukutikun. Minä osaan jo lukea.

Koulusi on upouusi. Minkälaista siellä on?
-Sisällä on tosi valkoista. Siellä on yksi loikoilutila, jossa on oransseja sohvia. Sisällä on myös hissi. (Mutta vain liikuntarajoitteiset saavat käyttää sitä, huomauttaa isosisko Enni).

Mikä on sinun mielipiteesi uudesta koulusta, Enni Rekola?
-Koulu on paljon parempi kuin entinen. Jouduin olemaan aikaisemmin parakissa ja kotikoulussa, koska en pystynyt olemaan (sisäilmaongelmien takia) vanhassa koulussa. Parakissa oli tosi ahdasta. Kun vanhaa koulua purettiin, en voinut olla ulkona välitunnilla kun joka paikassa oli pölyä. Piirtelin paperille kuvia ja näytin niitä ulkona oleville luokkakavereille.

Mitä tykkäätte tehdä kotona, Enni ja Oiva?
-Tämä on minulle helppo vastaus. Teen legoja (Oiva).
-Käyn uimassa joka päivä. Hypin trampoliinilla (Enni). AO-O

Lääkäri Riikka Lehtisalo on viettänyt kesiään perheensä kanssa Sysmän Pyhätselän rannoilla vauvaiästä lähtien ja Uotinpäivät ovat kuuluneet viime vuosina loma-ajan vakio-ohjelmaan. Näin Riikka Lehtisalolla oli tarkoitus lomailla myös kuluneena kesänä.

Sitten hän sai yllättäin puhelinsoiton Suomen Punaiselta Ristiltä.

–Minulta kysyttiin, voisinko lähteä kuukaudeksi töihin heidän terveyskeskukseensa Nepalin, Singatiin. Soitto sisälsi sanoman, että lähteä pitäisi heti ja kohta, kertoo Riikka Lehtisalo.

Nepaliin? Huhtikuun 25 päivänä järisi Nepalissa maa, 8 900 ihmistä kuoli, asuntoja tuhoutui 500 000 ja 2,8 miljoonaa ihmistä oli välittömän avun tarpeessa.

Terveyskeskuksessa ja anestesialla työskentelyn ohessa Riikka Lehtisalo on suorittanut SPR:n Impackt –kurssin, missä koulutetaan avustustyöntekijöitä useille eri aloille. Suomen Punaisen ristin vahvinta osaamisaluetta on juuri terveydenhuolto.

Siis pakkaamaan ja matkaan – ensin lentäen Kathmunduun.

Matka Kathmandusta määränpäähän Singnatiin kesti parinsadan kilometrin matkalla yli kahdeksan tuntia, sillä tiet olivat maanjäristyksen, maanvyörymien ja tulvien jäljiltä surkeassa kunnossa.

–Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin. Vastassa oli tusina ihania ihmisiä, juuri sellainen sairaala kuin on sen tottunut valokuvista näkemään ja pikkuinen teltta, josta tuli kotini seuraavan neljän viikon ajaksi, sanoo Lehtisalo.

SPR:n terveyskeskuksessa kävi päivittäin potilaita 50 – 120.

–Minä olin ainoa lääkäri, mutta apunani oli kokeneet hoitajat, kaksi paikallista ja delegaattia. Ja potilaat olivat ihastuttavia, muistelee Riikka Lehtisalo.

Lehtisalon mukaa surullisimpia kohtaamisia olivat huonokuntoiset lapset, iloisimpia taas viereisen teltan synnyttäjät. Riikka kertoo kokeneensa vastaanotollaan elämän koko kirjon.

–Torakka korvassa, ylävatsakivut, polvikivut, ihottumat, ötökkien puremat, murtumat ja haavat, jokunen pahoinpitelykin ja kuivumien aiheuttamaa huonovointisuutta, ripulitauteja ja oksentelua.

Hoito pystyttiin Lehtisalon mukaan toteuttamaan erinomaisella tasolla; sokeri ja hemoglobiini pystyttiin kontrolloimaan, potilaille annettiin suonensisäisiä nesteitä ja tarvittaessa myös antibiootteja.

Kuukauden komennuksen (6.7. – 3.8.) parasta antia potilastyön lisäksi oli Lehtisalon mukaan monikulttuurinen ja  -ammatillinen yhteistyö.

–Vaikka olimme ihmisinä varsin erilaisia ja eri taustoista lähtöisin, tapamme työskennellä oli varsin samanlainen. Puhalsimme yhteen hiileen, aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Sysmän Uotinpäivät menivät ohi suun, mutta vielä löytyi Vehkasalosta lämmin kesäloman vietto

–Nepalista paluun jälkeen riitti pesukoneen pyörittämistä ja postipinon setvimistä, mutta Sysmässä on lomailtu. Tällä viikolla menen töihin ja anestesiaan erikoistuminen HUS:ssa jatkuu. Auton ostokin on tiedossa, ajoin sen ruttuun ennen Nepaliin lähtöä. KP