UUTISET

Hartolan Murakassa valmistuu kattopeltejä ja sadevesikouruja kymmeniin kohteisiin joka vuosi – on valmistunut kohta 30 vuotta. Täällä on Peltityö Kari Liukkosen verstas, josta matkataan työmaille noin 50 kilometrin säteelle.

Verstaassa on muun muassa tietokoneohjattu kanttikone. Vaikka pellit saumataan ja leikataan koneellisesti, katon rakennusta voi kutsua eräänlaiseksi räätälintyöksi.

–Kahta samanlaista kohdetta ei ole. Rakentamiseen vaikuttaa moni asia, esimerkiksi se onko tontti rinteessä ja kasvaako ympärillä sakea metsä, kertoo yrittäjä, peltiseppä Kari Liukkonen.

Sakea metsä talon ympärillä esimerkiksi tarkoittaa sitä, että kattoa ei kannata rakentaa mattapintaisesta pellistä. Se nimittäin sammaloituu helpommin kuin kiiltävä pelti.

Ammattitaitoinen peltiseppä näkee yhdellä käynnillä, mitä ratkaisuja kussakin tapauksessa kannattaa tehdä.

Peltikatot voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: saumakattoihin ja profiilipeltikattoihin. Saumakatot edustavat vanhaa tyyliä. Kari Liukkonen on yhdessä kolmen työntekijänsä kanssa tehnyt uudet saumakatot muun muassa Heili -taloon ja musiikkiopiston rakennuksiin Heinolassa.

Heinolan vanhat museokohteet on annettu Peltityö Kari Liukkosen tehtäväksi sen jälkeen, kun firma kahdeksan vuotta sitten voitti vanhan rakennuksen kattoa koskevan tarjouskilpailun.

Pitkällä urallaan Kari Liukkonen on oppinut kiinnittämään huomiota turvallisuusseikkoihin. Yksi tärkeimpiä omakotiasujan ja mökkiläisen tehtäviä on varmistaa, että tikkaat on tukevasti kiinnitetty. Huonosti kiinnitetyt tikkaat ovat vaaranpaikka esimerkiksi nuohoojalle.

Toinen merkittävä asia on katon tarkistus ja huolto. Vesirännit pitäisi puhdistaa säännöllisesti. Katon orastaviin ruostepilkkuihin paras apu on huolellinen pesu ja maali. Piipun käyttöikää voi pidentää pellityksellä ja asentamalla piipuun sadevesihatun.

Yrittäjän itsensä kannalta tärkeää on töiden huolellinen organisointi ja peruspilari: erinomaiset työntekijät.

–Luotan työntekijöihini. Työmaalla jokainen tietää tehtävänsä. Nytkin voin huoletta olla täällä verstaalla ja luottaa siihen, että työt sujuvat, Liukkonen kiittää työntekijöitään. AO-O

Liikunta voi olla lääke. Näin uskotaan Hartolassa, jossa on tarjottu kuntalaisille liikuntaneuvojan palveluita jo vuodesta 2012. Tänä vuonna liikuntaneuvojan palveluita on käyttänyt lähes 30 kuntalaista. Heistä noin puolet on saanut lääkäriltä tai terveydenhuollon ammattilaiselta kuten diabeteshoitajalta tai fysioterapeutilta lähetteen, jonka perusteella he ovat päässeet liikuntaneuvojan vastaanotolle.

– Lääkärin tai hoitajan lähetteellä tulleilla asiakkailla on selkeä asia, johon he hakevat vastinetta liikunnalla. Liikunnasta voi saada helpotusta esimerkiksi diabetekseen ja kolesteroliin, kertoo liikuntaneuvoja Hannele Kaperi.

Puolet asiakkaista on tullut Kaperin vastaanotolle omasta aloitteestaan. Omatoimisesti liikuntaneuvojan pakeille hakeutuneilla on yleensä jonkinlaista liikuntataustaa.

– Liikuntaneuvontaa saa, vaikka ei olisi mitään sairauksia, Kaperi sanoo.

Jatkossa palvelua saavat entistä enemmän esimerkiksi lapsiperheet ja enemmänkin liikkuvat aikuiset. Tämän takaa Hartolan kunnan opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama hankeraha, joka on tarkoitettu aikuisten terveysliikunnan kehittämiseen.

Mitä liikuntaneuvonnassa sitten tehdään? Haastattelupäivänä Kaperi oli ollut ohjaamassa asiakkaita kuntosalilla. Yhden asiakkaan kanssa hän oli pyrähtänyt lenkkipolulle. Iltapäivällä hän veti vielä zumba-tunnin.

– Jonkun asiakkaan kanssa riittää kerta, jonkun kanssa tapaamme monta kertaa. Esimerkiksi painonpudotuksessa vuosi on lyhyt aika, Kaperi muistuttaa.

Yleisimpiä akilleenkantapäitä ovat Kaperin mukaan liiallinen istuminen, sekava ateriarytmi, aamupalan poisjättäminen ja liian vähäinen vedenjuonti.

Pienillä asioilla voisi vaikuttaa terveyteen.

– Liikuntaa voi harrastaa kymmenen minuutin pätkissä. Television mainoskatkoilla voi nostella vaikka käsipainoja. Mutta tiedän, että passiivisuudesta on vaikea päästä irti. Kyllä sitä itsekin jää töiden jälkeen helposti sohvalle, myöntää Kaperi. A O-O

Sysmän ja Hartolan välinen bussiliikenne loppuu kesäksi. Vuosikymmenet väliä ajanut Koiviston auto lopetti Helsinki-Sysmä-Hartola-reitin ajamisen 1. huhtikuuta.

Koululaisvuorot kulkevat normaalisti toukokuun loppuun asti, mutta sen jälkeen liikenne loppuu lomakaudeksi.

Paikalliset bussiyhtiöt Järvisen liikenne ja Samuli Haarasilta eivät aio ajaa kesävuoroja.

– Liikennöintiä ei tule ensi kesänä olemaan, elleivät kunnat osta sitä. Ilman yhteiskunnan tukea linjan ajaminen on huomattavan tappiollista, sanoo yrittäjä Samuli Haarasilta.

Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula kertoo, että vuorot lopetettiin pienen matkustajamäärän takia. Markkulan mukaan Helsinki-Sysmä-Hartola-linjan vuoroilla oli jopa ruuhkaa Lahdesta Vääksyyn, mutta tämä ei riittänyt pitämään muuten hiljaista linjaa kannattavana.

Myös bussiliikenteen vapauttaminen kilpailulle on vaikuttanut tilanteeseen.

– Olemme siirtäneet jonkun verran vuoroja Päijänteen länsipuolelta sen itäpuolelle, Markkula sanoo.

Kyse on kilpailusta Nelostien matkustajista. Nelostiellä liikennöi esimerkiksi Onnibus.

Koiviston auton ratkaisu on tullut monelle täytenä yllätyksenä. Näin tilannetta kuvailee helsinkiläinen Tuula Nikula, joka on viettänyt miehensä kanssa yhdeksän kesää mökillä Sysmässä. Autottoman parin mökkimatka on sujunut tähän saakka Koiviston auton kyydissä: Helsingin keskustasta on päässyt sujuvasti Joutsjärven pysäkille, josta on kilometrin matka mökille.

-Monet ovat olleet kateellisia, koska pääsemme mökille julkisilla. Nyt olemme uuden edessä. Hartolan ja Sysmän välillä on 20 kilometrin tyhjiö, kun kukaan ei kulje sitä väliä, Nikula ihmettelee.

– Sysmän keskustasta on mökillemme seitsemän kilometriä. Ehkä kuljemme matkan taksilla, hän aprikoi.

Bussiyrittäjä Mika Järvisen mielestä Sysmän kunnan kannattaisi selvittää, voisiko kutsutaksi palvella kesäasukkaita.

– Kirveskoskelta ja Valittulasta menee kutsutaksi Sysmään. Voisiko aikataulut integroida Koiviston auton kanssa niin, että taksi ehtisi ottaa matkustajat kyytiin lähtiessään Sysmästä Hartolan suuntaan, Järvinen pohtii. AO-O

Varjoisa piha, siitä jonossa sisälle taloon. Kengät pois jalasta. Ihmettelyä: miten takassa voi olla hampaat! Jotenkin näin alkoi tuokio tummanvioletissa satumaailmassa, Onkiniemen kuuluisassa nukketeatterissa Valkeassa ja Mustassa Ratsussa. Näitä tuokioita on lukemattomia. Huippuvuosina nukketeatterissa vieraili 10 000 kävijää vuodessa.

Sysmäläinen luokanopettaja Raija Hörkkö oli yksi kymmenistä opettajista, jotka 1980-luvulla veivät lapsia retkille nukketeatteriin. Hörkkö toimi opettajana Väihkylän koulussa vuosina 1985-1988. Retket tehtiin usein joulun alla.

– Lähdimme matkaan linja-autolla eväiden kanssa. Lapsia jännitti. Teatterissa he istuivat hievahtamatta, Hörkkö muistelee.

Eevaliisa Holma-Kinnusen ja Raimo J. Kinnusen satumaailma kuului kaikkien 1980-luvulla Itä-Hämeessä koulunsa käyneiden lapsuuteen.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin: nukketalon perustajien poika Jukkapekka Kinnunen seisoo Onkiniemen vanhan kyläkoulun pihalla. Auringonsäteet viistävät puiden latvojen läpi ja raaka kevättuuli halkoo autiota pihaa.

Äiti Eevaliisan kuolemasta on kulunut neljä kuukautta. Isä Raimo on muuttanut Jyväskylään. On aika sanoa hyvästit vanhoille ajoille.

– Laitamme koulun myyntiin vielä tänä vuonna, Jukkapekka Kinnunen sanoo.

Kun nukketalo joulukuussa suljettiin, Jukkapekka Kinnunen päätti luopua kaikesta irtaimistosta, myös äitinsä tekemistä nukeista. Puskaradion kautta levisi tieto, että Onkiniemestä saattoi käydä hakemassa itselleen nukkeja vapaaehtoista maksua vastaan.

Muutaman kuukauden Kinnusen puhelin soi. Nyt nuket ovat menneet. Jäljellä on enää muutamia esineitä ja iso pino kortteja.

Nukketalo Valkea Ratsu on jo myyty. Uudet asukkaat ovat kunnostaneet talon kauniisti. Mustaan Ratsuun, siihen missä oli takka hampaineen, asettuu asumaan Jukkapekka Kinnunen vaimonsa Marjatan kanssa.

Remonttia on jo aloiteltu. Tummanvioletit seinät maalataan valkeammiksi.

– Oli helpotus sulkea nukketalo. Nuket olivat äidin tekemiä, oman aikansa tuotteita. Se aika on nyt ohi, Kinnunen lausahtaa.
Itselleen hän ei jättänyt yhtään nukkea. AO-O

Kaisa Vigman vaihtoi ammattia ”mummoiässä”. Koulumaailmassa kului 25 vuotta, ja nyt Vigman on töissä Hartolan toimintakeskuksessa. Nuorille suunnatun, päihteettömiin aktiviteetteihin perustuvan Selvän Syksyn vetäjäksi hän ei aio enää ryhtyä. Siksi hän toivoo, että toimivalle ja valtakunnan tasolla ainutlaatuiselle konseptille löytyisi jatkaja.

Aloitit työt työnsuunnittelijana tammikuussa. Miltä ammatinvaihto on tuntunut?
–Uskon nyt tietäväni, mitä tarkoittaa kutsumusammatti. Lähden aamulla ilolla töihin, enkä illalla ajattele olleeni töissä. Tein jo opettajana ollessani yhteistyötä työvarikon (nykyisin toimintakeskus) kanssa. Aina tuli sellainen tunne, että työvarikko on niin mun mesta.

Onko opettajan taustasta ollut hyötyä nykyisessä työssä?
–Ehdottomasti. Aikuisryhmästä löytyvät samanlaiset tyypit kuin koululuokasta. Voi olla, että joku aikuinen ei ole nuorena saanut diagnoosia vaikka lukihäiriöstä. Se on sitten määrittänyt tämän ihmisen tien.
–Olen tehnyt töitä erityisnuorten parissa ja unohtanut aikaa sitten sanan normaali. Ei normaalia pysty määrittelemään, koska kaikki ovat jollain tapaa erityisiä. Kun heittää pois normaalin jää jäljelle vain ihminen, jonka kohtaat.

Miksi sinusta tuli juuri työvalmentaja?
–Jäin heinäkuun lopussa työttömäksi. Puoli vuotta meni, ettei minulla ollut mitään. Minut määriteltiin TE-toimistossa vaikeammin työllistettäväksi. Ensin olin närkästynyt tästä, mutta sitten tajusin että voin saada enemmän palveluita. Pyysin ajan ammatinvalintapsykologille. Heti tapaamisen lopussa psykologi sanoi, että on olemassa työvalmentajan erikoisammattitutkinto ja se voisi sopia minulle. Ajomatkalla Heinolasta kotiin soitin toimintakeskukseen ja kysyin, voisinko saada oppisopimuspaikan. Se ei järjestynyt, mutta sen sijaan sainkin töitä. Samalla aloitin työvalmentajan opinnot Salpauksessa.

Miten kaltaisesi aktiivinen tyyppi selviytyi työttömyydestä?
–Työttömyys masentaa tosi nopeasti. Minun pelastukseni olivat lapsenlapset ja hevoset. Aika meni kolmea lapsenlasta hoitaessa. Tyttäreni oli saanut juuri kaksospojat, joten olin paljon auttamassa häntä Muuramessa. Ja hevoset olivat luojan kiitos. Niiden takia oli pakko nousta sängystä joka aamu.

Vaatiko ammatinvaihto uskallusta?
–Kyllä! Epäröin itsekin opiskelua, koska koin itseni vanhaksi. Elämänrytmin muutoskin pelotti. Koulussa päivät alkoivat myöhemmin ja olivat lyhyempiä.

Luotsasit Selvä Syksy –kampanjaa kolme vuotta. Sen jälkeen luovuit vetäjän roolista, eikä Hartolassa viime vuonna ollut tätä tempausta. Parhaimmillaan Selvä Syksy tavoitti 500 ihmistä muutaman kuukauden aikana. Mitä toivot tapahtuvan tulevaisuudessa?
–Selvän Syksyn sapluuna on hyvä, mutta kampanja kuormittaa liikaa yhtä ihmistä. Olin aina ihan väsyksissä, kun tapahtumat olivat ohi. Toivon, että joku organisaatio ottaisi kampanjan vastuulleen. Esimerkiksi joku urheiluseura tai Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Kunnassa Anna-Maija Muurisella on kaikki kampanjaan liittyvä tietotaito, joten siitä olisi hyvä jatkaa.

Mitä harrastat?
–Minulla on kolme hevosta. Päivä alkaa ja päättyy hevosten hoitoon. Meillä kokoontuu maanantaisin aikuisten naisten heppakerho.
–Olen Tarjuen Saari -bändin laulaja. Bändi soittaa folk-rockia. Olemme olleet puolitoista vuotta keikkatauolla, ja musiikki huutaa poissaoloaan elämässäni. Mieheni Vesa tosin soittaa joka päivä kitaraa.
–Viime kesänä rakensin pihallemme kierrätysmateriaalista kanalan. En rakennusvaiheessa tiennyt, tuleeko siitä kanala vai leikkimökki. Lapsenlapseni Hilma totesi, että hän voi elää ilman leikkimökkiä, mutta ei ehkä ilman kanalaa. Elämä Kaisana on vähän sellaista, että ikinä ei tiedä miten käy, kun jotain aloittaa!

Kaisa Vigmanin ajatuksiin voi tutustua tarkemmin hänen blogissaan osoitteessa www.lily.fi/blogit/asioita-oy
AO-O