Palvelutalo rakentuu

Viime tiistaina (20.10.) Sysmässä saavutettiin yksi merkkipaalu, kun kunta solmi maakaupat uuden palvelutalon tontista. Kunta myi Uusi-Heikkilässä sijaitsevan tontin Sysmän Rankoon Palvelukoti –yhtiölle 140 000 euron kauppahinnalla.

Kaupan myötä varmistui lopullisesti, että Sysmään rakennetaan 60-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Yksikön rakennuttaa ja omistaa Avain-yhtiöt. Maakauppa tehtiin 12 000 neliön tontista.

–Kohdetta ulkopuolelta katselevalle näyttää varmasti siltä, että työ on vasta alussa. Mutta meidän näkökulmastamme suurin työ on jo tehty, koska byrokratia on hoidettu, totesi Avain-yhtiöiden toimitusjohtaja Perttu Liukku seisoessaan Uusi-Heikkilän purkutyömaalla.

Siellä kaivinkone moukaroi entistä b-mielisairaalaa maan tasalle. Näkymä betonikasoineen ja eri suuntiin törröttävine harjateräksineen on vielä rujo. Pian alkaa kuitenkin uusi aika: urakkakilpailu on parhaillaan käynnissä ja sen odotetaan ratkeavan marraskuun lopussa.

Palvelutalon rakentaminen pääsee vauhtiin keväällä. Tavoitteena on saada valmista vuoteen 2017 mennessä. Palvelutalon valmistumisen myötä kunta voi panna pisteen kolmen vuoden prosessille, joka alkoi vuonna 2012 Aluehallintoviraston (Avi) valvontapäätöksestä. Avi määräsi tuolloin, että Sysmän täytyy päästä eroon vanhanaikaiseksi katsotusta laitoshoidosta.

–Rakennamme koteja, emme laitospaikkoja. Palvelutaloon tulee huoneiden lisäksi yhteisiä oleskelutiloja, kertoo Perttu Liukku.

Asukkailla on mahdollisuus ulkoilla terassilla ja suojaisalla sisäpihalla.

Sysmän kunnan rooli palvelutalon valmistuttua on talon välivuokraus. Kunta välivuokraa palvelutalon Avain-yhtiöiltä. Asukkaiden vuokranantaja on siis kunta eikä Avain-yhtiö.

Välivuokrauksen etuna on se, että vuokrien arvonlisäveron voi vähentää verotuksessa. Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoen mukaan tällä on suora vaikutus asuntojen vuokratasoon.

Palvelutalon kokonaiskustannusarvio on seitsemän miljoonaa euroa. Ara tukee rakentamista kymmenellä prosentilla. Uusi-Heikkilän b-mielisairaalan purkaminen maksaa noin 100 000 euroa.    AO-O

Baarin tyttö löytyi

Jännitystä. Sitä voi kokea vielä aikuisena. Ainakin jos sattuu tapaamaan tarkoituksella ihmisen, jonka on nähnyt viimeksi yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Satu Alitalo ja Jarmo Nieminen ovat jo tervehtineet toisiaan ja ovat asettautuneet nurkkapöytään, kun saavun tapaamispaikalle Sysmän matkahuollon baariin. Kahvit ja teet on juotu, baarin tunnelma on kuulemma sama kuin kauan, kauan sitten.

Täällä baarissa Jarmo Nieminen otti Satu Alitalosta valokuvia 43 vuotta sitten. Lyhyt teini-iän kohtaaminen ikuistui mustavalkoisiin valokuviin, joista yksi oli kesällä Pinxinmäen seinällä. Silloin Jarmo Nieminen ajatteli, että olisi hienoa löytää kuvan tyttö. Nähdä, millainen nainen hänestä on tullut.

Tytön löytäminen tuntui hataralta haaveelta. Teinipoikana Nieminen oli nimittäin hyvin ujo, eikä hän ollut kysynyt edes tytön nimeä.

Mutta nyt he istuvat vierekkäin täällä matkahuollossa. Kesällä Lähilehdessä julkaistu juttu, ”Valokuvaaja etsii baarin tyttöä”, teki tehtävänsä.

Satu Alitalon Sysmässä asuva serkku oli huomannut artikkelin ja soitti Satulle. Samoihin aikoihin Jarmo Nieminen sai vinkin, että baarin tyttö asuu Fiskarsissa. Yhteystietoja ei kuitenkaan löytynyt numerotiedustelusta.

-Soitin Fiskarsin infopuhelimeen ja kysyin sieltä, Nieminen kertoo.

-Fiskarsissa asuu 650 ihmistä ja kaikki tuntevat kaikki, Alitalo lisää.

Niin he löysivät toisensa, Fiskarsin infopuhelimessa työskentelevän Kaisan avulla.

Mitä vuosikymmenten aikana on tapahtunut? Teini-ikäisistä on tullut keski-ikäisiä. Molemmilla on lapsia, Jarmo Niemisellä tytär ja poika, Satu Alitalolla kaksi tytärtä.

Itse asiassa toinen tyttäristä on nyt mukana Sysmässä. Hän on huisin pitkä Ani Alitalo. Hän muuttaa pian Yhdysvaltoihin Ohioon, amerikkalais-korealaisen miehensä luo. Alitalo työskentelee mallina. Hän voitti Suomen huippumalli haussa -kilpailun vuonna 2008.

Niemisen äidistä ottamat mustavalkokuvat kulkivat Ani Alitalon mukana, Lontoossa ne olivat hänen kämppänsä seinällä.

Nykyajan nuoret aikuiset ovat maailmankansalaisia. Myös Jarmo Niemisen tytär asuu ulkomailla, Lontoossa.

Ei ennen matkailtu sillä tavalla. 1970-luvulla reissattiin kotimaassa, liftaamalla. Jarmo Niemisen ja Satu Alitalon ensimmäiset ulkomaanmatkat suuntautuivat Tukholmaan.

Omien lasten kansainvälinen elämä tuo välillä huolta, kun maailman raadollisuus kummittelee keski-ikäisen mielessä. Jarmo Nieminen näki elämän nurjaa puolta työskennellessään 1974 Iltaset-lehden valokuvaajana ja sen jälkeen pari vuotta Keskusrikospoliisissa.

Iltaset-lehteen kirjoitti rikospoliisi Martti Yrjänä Joensuu, jonka reissuilla Nieminen kulki mukana. Selviteltiin ihmiskauppaepäilyjä sun muita.

-Kun kerran pelkäsin keikalla, Joensuu lohdutti että hän on aseistettu, Nieminen kertoo.

Entä miten Satu Alitalon työura ja elämä kulki?

Valokuvan ottohetkellä, alaikäisenä, hän työskenteli Sysmässä vaatemyyjänä. Heti kun ikää oli tarpeeksi, hän meni ravintola-alalle. Muutti Hämeenlinnaan, jossa hänestä todella tuli baarin tyttö.

-Työskentelin 40 vuotta baarimestarina ja tarjoilijana. Kun olin nuori, ravintola-alaa ei arvostettu. Ihmiset ajattelivat, että mitä minä baarissa teen. Mutta minä olen tehnyt, niin kuin olen halunnut, Satu Alitalo sanoo.

Ja ne yhteystiedot. Niitä ei löydy numerotiedustelusta, koska takana on pitkä työura baarissa. AO-O

Uusi-Heikkilä maan tasalle

Sysmän vanhainkodin B-osasto, Uusi-Heikkilä, rakennettiin  vuonna 1951. Lähinnä mielenterveyspotilaille tarkoitettu paikka sai positiivisessa sävyssä kuntalaisten keskuudessa ”Pöpilän” nimen. Talon asukkaat koostuivat mielenterveyspotilaiden lisäksi kehitysvammaisista ja dementiaa sairastavista ihmisistä.

Uusi-Heikkilä on yksi kunnan purkutuomion saaneista kiinteistöistä ja talo onkin kohta pelkkä muisto, kun Pohjolan Purkutyö Oy murentaa sitä maan tasalle pala palalta. Jatka lukemista ”Uusi-Heikkilä maan tasalle”

Hartolan uusi palvelutalo

Suurista ikkunoista valo pääsee esteettä sisään ruokailutilaan. Ruokailutilasta pääsee suurelle, lasitetulle parvekkeelle. Ensi käynti Hartolan uudenkarheissa palveluasunnoissa osoittaa, että asumismukavuutta on haettu valoisuudesta.

Asunnot luovutettiin kunnalle viime perjantaina. 26.–27. lokakuuta Kuninkaankartanon asukkaat muuttavat tänne terveyskeskuksen mäelle, uusiin koteihin. Jatka lukemista ”Hartolan uusi palvelutalo”