UUTISET

Varjoisa piha, siitä jonossa sisälle taloon. Kengät pois jalasta. Ihmettelyä: miten takassa voi olla hampaat! Jotenkin näin alkoi tuokio tummanvioletissa satumaailmassa, Onkiniemen kuuluisassa nukketeatterissa Valkeassa ja Mustassa Ratsussa. Näitä tuokioita on lukemattomia. Huippuvuosina nukketeatterissa vieraili 10 000 kävijää vuodessa.

Sysmäläinen luokanopettaja Raija Hörkkö oli yksi kymmenistä opettajista, jotka 1980-luvulla veivät lapsia retkille nukketeatteriin. Hörkkö toimi opettajana Väihkylän koulussa vuosina 1985-1988. Retket tehtiin usein joulun alla.

– Lähdimme matkaan linja-autolla eväiden kanssa. Lapsia jännitti. Teatterissa he istuivat hievahtamatta, Hörkkö muistelee.

Eevaliisa Holma-Kinnusen ja Raimo J. Kinnusen satumaailma kuului kaikkien 1980-luvulla Itä-Hämeessä koulunsa käyneiden lapsuuteen.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin: nukketalon perustajien poika Jukkapekka Kinnunen seisoo Onkiniemen vanhan kyläkoulun pihalla. Auringonsäteet viistävät puiden latvojen läpi ja raaka kevättuuli halkoo autiota pihaa.

Äiti Eevaliisan kuolemasta on kulunut neljä kuukautta. Isä Raimo on muuttanut Jyväskylään. On aika sanoa hyvästit vanhoille ajoille.

– Laitamme koulun myyntiin vielä tänä vuonna, Jukkapekka Kinnunen sanoo.

Kun nukketalo joulukuussa suljettiin, Jukkapekka Kinnunen päätti luopua kaikesta irtaimistosta, myös äitinsä tekemistä nukeista. Puskaradion kautta levisi tieto, että Onkiniemestä saattoi käydä hakemassa itselleen nukkeja vapaaehtoista maksua vastaan.

Muutaman kuukauden Kinnusen puhelin soi. Nyt nuket ovat menneet. Jäljellä on enää muutamia esineitä ja iso pino kortteja.

Nukketalo Valkea Ratsu on jo myyty. Uudet asukkaat ovat kunnostaneet talon kauniisti. Mustaan Ratsuun, siihen missä oli takka hampaineen, asettuu asumaan Jukkapekka Kinnunen vaimonsa Marjatan kanssa.

Remonttia on jo aloiteltu. Tummanvioletit seinät maalataan valkeammiksi.

– Oli helpotus sulkea nukketalo. Nuket olivat äidin tekemiä, oman aikansa tuotteita. Se aika on nyt ohi, Kinnunen lausahtaa.
Itselleen hän ei jättänyt yhtään nukkea. AO-O

Kaisa Vigman vaihtoi ammattia ”mummoiässä”. Koulumaailmassa kului 25 vuotta, ja nyt Vigman on töissä Hartolan toimintakeskuksessa. Nuorille suunnatun, päihteettömiin aktiviteetteihin perustuvan Selvän Syksyn vetäjäksi hän ei aio enää ryhtyä. Siksi hän toivoo, että toimivalle ja valtakunnan tasolla ainutlaatuiselle konseptille löytyisi jatkaja.

Aloitit työt työnsuunnittelijana tammikuussa. Miltä ammatinvaihto on tuntunut?
–Uskon nyt tietäväni, mitä tarkoittaa kutsumusammatti. Lähden aamulla ilolla töihin, enkä illalla ajattele olleeni töissä. Tein jo opettajana ollessani yhteistyötä työvarikon (nykyisin toimintakeskus) kanssa. Aina tuli sellainen tunne, että työvarikko on niin mun mesta.

Onko opettajan taustasta ollut hyötyä nykyisessä työssä?
–Ehdottomasti. Aikuisryhmästä löytyvät samanlaiset tyypit kuin koululuokasta. Voi olla, että joku aikuinen ei ole nuorena saanut diagnoosia vaikka lukihäiriöstä. Se on sitten määrittänyt tämän ihmisen tien.
–Olen tehnyt töitä erityisnuorten parissa ja unohtanut aikaa sitten sanan normaali. Ei normaalia pysty määrittelemään, koska kaikki ovat jollain tapaa erityisiä. Kun heittää pois normaalin jää jäljelle vain ihminen, jonka kohtaat.

Miksi sinusta tuli juuri työvalmentaja?
–Jäin heinäkuun lopussa työttömäksi. Puoli vuotta meni, ettei minulla ollut mitään. Minut määriteltiin TE-toimistossa vaikeammin työllistettäväksi. Ensin olin närkästynyt tästä, mutta sitten tajusin että voin saada enemmän palveluita. Pyysin ajan ammatinvalintapsykologille. Heti tapaamisen lopussa psykologi sanoi, että on olemassa työvalmentajan erikoisammattitutkinto ja se voisi sopia minulle. Ajomatkalla Heinolasta kotiin soitin toimintakeskukseen ja kysyin, voisinko saada oppisopimuspaikan. Se ei järjestynyt, mutta sen sijaan sainkin töitä. Samalla aloitin työvalmentajan opinnot Salpauksessa.

Miten kaltaisesi aktiivinen tyyppi selviytyi työttömyydestä?
–Työttömyys masentaa tosi nopeasti. Minun pelastukseni olivat lapsenlapset ja hevoset. Aika meni kolmea lapsenlasta hoitaessa. Tyttäreni oli saanut juuri kaksospojat, joten olin paljon auttamassa häntä Muuramessa. Ja hevoset olivat luojan kiitos. Niiden takia oli pakko nousta sängystä joka aamu.

Vaatiko ammatinvaihto uskallusta?
–Kyllä! Epäröin itsekin opiskelua, koska koin itseni vanhaksi. Elämänrytmin muutoskin pelotti. Koulussa päivät alkoivat myöhemmin ja olivat lyhyempiä.

Luotsasit Selvä Syksy –kampanjaa kolme vuotta. Sen jälkeen luovuit vetäjän roolista, eikä Hartolassa viime vuonna ollut tätä tempausta. Parhaimmillaan Selvä Syksy tavoitti 500 ihmistä muutaman kuukauden aikana. Mitä toivot tapahtuvan tulevaisuudessa?
–Selvän Syksyn sapluuna on hyvä, mutta kampanja kuormittaa liikaa yhtä ihmistä. Olin aina ihan väsyksissä, kun tapahtumat olivat ohi. Toivon, että joku organisaatio ottaisi kampanjan vastuulleen. Esimerkiksi joku urheiluseura tai Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Kunnassa Anna-Maija Muurisella on kaikki kampanjaan liittyvä tietotaito, joten siitä olisi hyvä jatkaa.

Mitä harrastat?
–Minulla on kolme hevosta. Päivä alkaa ja päättyy hevosten hoitoon. Meillä kokoontuu maanantaisin aikuisten naisten heppakerho.
–Olen Tarjuen Saari -bändin laulaja. Bändi soittaa folk-rockia. Olemme olleet puolitoista vuotta keikkatauolla, ja musiikki huutaa poissaoloaan elämässäni. Mieheni Vesa tosin soittaa joka päivä kitaraa.
–Viime kesänä rakensin pihallemme kierrätysmateriaalista kanalan. En rakennusvaiheessa tiennyt, tuleeko siitä kanala vai leikkimökki. Lapsenlapseni Hilma totesi, että hän voi elää ilman leikkimökkiä, mutta ei ehkä ilman kanalaa. Elämä Kaisana on vähän sellaista, että ikinä ei tiedä miten käy, kun jotain aloittaa!

Kaisa Vigmanin ajatuksiin voi tutustua tarkemmin hänen blogissaan osoitteessa www.lily.fi/blogit/asioita-oy
AO-O

Maaseudun terveyskeskukset ja lukiot tulee säilyttää. Näin linjasi joukko Hämeen eduskuntavaaliehdokkaita tiistaina vaalitentissä Hartolassa.

Kaikki ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että terveyskeskukset ja perusopetus tulee säilyttää maaseutukunnissa.

Lukioiden osalta ehdokkaat kannattivat yhtä soraääntä (Janne Nieminen) lukuun ottamatta opetuksen järjestämistä myös pikkukunnissa. Vivahde-eroja tosin oli havaittavissa: osa mielsi lukion perinteisenä opinahjona, osan mielestä kyseeseen voisi tulla jonkinlainen sivutoimipiste, jossa voisi hyödyntää opetuksessa esimeriksi internetiä.

Voimakkaimmin ehdokkaiden mielipiteet jakautuivat energiaratkaisujen, erityisesti ydin- ja tuulivoiman osalta.

Lähilehti poimi kultakin ehdokkaalta muutamia vaalitärppejä. Ehdokkaat esitellään aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan.

Kare Veijo, itsenäisyyspuolue,  lehtori, Sysmä

– ”geoterminen lämpö on Suomen uusi Nokia”
– tuulivoima kyseenalainen: ulkomainen työvoima rakentaa, ei tue suomalaista yrittäjyyttä
– koulu on tuotava 2000-luvulle, käyttöön uudet opetusmenetelmät ”liukuhihnakoulun” tilalle
__________________________________________________
Kilpinen Kari, vihreät, opettaja, Asikkala

– ydinvoiman vastustaja. Ydinvoiman ja kivihiilen käytön verotusta kiristettävä
– alkoholi- ja tupakkaveroa turha kiristää: muuten tuotteet hankitaan Tallinnasta
– pehmeiden hoitojen kuten akupunktion tarjoajista luotava rekisteri, jossa luetellaan asianmukaisesti kouluttautuneet ammatinharjoittajat
__________________________________________________
Lehtimäki Kirsi, sosialidemokraatit, sairaanhoitaja, Heinola

– ydinvoima ylimenokauden ratkaisu. Tuulivoimaa vastustetaan, mutta asenteissa voisi olla parantamisen varaa
– isoissa kaupungeissa yksityisautoilua vähennettävä. Maaseudun autoilijoiden veroja ei pidä nostaa.
– nuorten työpajoja tuettava
__________________________________________________
Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa, keskusta, luokanopettaja, Sysmä

– kivihiilestä päästävä eroon, bioenergiaan satsattava. Tuulivoima ok, jos riittävän kaukana asutuksesta
– maaseutulukiot säilytettävä, samat opettajat voivat toimia yläkoulussa ja lukiossa
– lähiruuan myyminen tehtävä helpommaksi
__________________________________________________
Nieminen Janne, vasemmistoliitto,  teurastaja, Forssa

– kyllä tuulivoimalle
– TE-keskusten toimipisteet pitäisi saada takaisin maaseudulle
– omaishoitajien tuki pitää siirtää pois kunnilta Kelan vastuulle
__________________________________________________
Nieminen Mira, perussuomalaiset,  konstaapeli, Asikkala

– hyviä energiaratkaisuja hake ja turve
– tietullit hyvä idea ruuhka-Suomeen
– liikenne- ja oikeuskasvatusta kouluihin
__________________________________________________
Seppälä Juuso, kokoomus,  kauppatieteiden ylioppilas, Heinola

– vastustaa tuulivoimaa, koska sitä tuetaan veronmaksajien rahoilla
– Hartola-Joutsa-tien kunnostamisen kannalla
– pakkoruotsista luovuttava: kouluihin kielivapaus
__________________________________________________
Timonen Kirsi, kristilliset,  ylilääkäri, Heinola

– kivihiili korvattava bioenergialla, ei lisää ydinvoimaa
– tiehankkeet priorisoitava, tietullit käyttöön
– perusterveydenhuolto kuntoon

A O-O

Ryhmä reippaita virpojia suuntasi matkansa viime viikolla Sysmän Palvelutalolle, liikkeellä olivat Väihkylän ala-asteen 1 ja 1-2 luokan trullit opettajiensa Raija Hörkön ja Sari Palon johdolla. Asiaa oli valmisteltu koulussa virpomisvitsoja tekemällä ja virpomisloruja opiskelemalla – lisäksi opeteltiin yksi karjalainen loru monien vanhainkodin asukkaiden taustat tiedostaen. Harjoittelun ja virpojenteon ohessa  opettajat olivat kertoneet oppilaille pitkään jatkuneesta virpomisperinteestä.

Ja vaikka ryhmä ei välttämättä ollutkaan liikkeellä palkan toivossa, niin suklaamunat taskussa ryhmä poistui vanhainkodilta koulupäiväänsä jatkamaan.

Virpominen:
Virpominen on ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä palmusunnuntain perinne. Pajunoksat siunattiin kirkossa lauantain jumalanpalveluksen yhteydessä, jotta niillä voitiin virpoa sukulaisille ja ystäville palmusunnuntaina. Virvonta on tehty Jeesuksen palmunlehvätervehdyksen muistoksi. Se on toiminut siunauksena, terveyden tuojana ja pahan karkoittajana.
Virvonnasta on tullut lasten perinne, jossa pääsiäisnoidiksi pukeutuneet lapset kiertävät talosta taloon koskettamassa (virpomassa) pajunkissavarvuilla ihmisiä ja toivottamassa heille onnea ja terveyttä. Virvonta -sana tuleekin notkeaa oksaa tarkoittavasta virpi -sanasta. Virvottaessa pajunkissakimppua heilutetaan virvottavan edessä  ja lausutaan virvontaloru – esim. ”virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle”.

KP

Koko keho laulaa, ääntä pakottamatta. Näin voi tiivistää porvoolaisen laulupedagogin Maija Hapuojan filosofian. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Hapuoja on opettanut tätä filosofiaa 30 vuotta kaikentasoisille laulajille, harrastajista Jari Sillanpäähän.

Viime viikonloppuna Hapuojan oppiin pääsi kymmenen laulunharrastajaa Itä-Hämeen opistossa Hartolassa. Viikonloppukurssilla harjoiteltiin Olavi Virran kappaleita.

– Olen eläkkeellä, mutta en ole vieläkään kyllästynyt opettamiseen. En tee eroa eri laulajien välille. Harrastaja on minulle samanarvoinen kuin ammattilainen, Hapuoja sanoo.

Jari Sillanpäätä hän opetti Pop ja jazz Konservatoriossa Helsingissä ennen miehen läpimurtoa Tango-finaalissa.

Äkkiseltään ei ehkä uskoisi, että harrastajilla ja tulevilla tähdillä on yhteisiä piirteitä.

– Ihmiset ovat hirveän itsekriittisiä ja moni menee laulaessaan ihan kipsiin. Jarikin oli ensin hirveän ujo ja arka. Mutta totta kai huomasin heti, että hän on luonnonlahjakkuus.

Itsekritiikkiin ja jännittämiseen Hapuoja tarjoaa lääkkeeksi vuosikymmenten aikana kehittämäänsä strech-laulutekniikkaa (venyttely-laulutekniikkaa). Siinä keho vapautetaan hengitysharjoituksin ja runsain mielikuvin löytämään laulajan luonnollinen soundi.

– Klassisessa laulussa ylä-äänet ohjataan ylöspäin kapeasti. Kevyessä laulutavassa ylä-äänetkin sijoittuvat rintaan leveästi.

Tällöin äänen voi kuvitella tulevan ulos pikemminkin rintakehästä kuin nenän korkeudelta.

Toukokuusta alkaen Hapuojan kehittämään laulutekniikkaan voi perehtyä kotona. Silloin ilmestyy hänen kirjoittamansa lauluopas nimeltä Koko kroppa laulaa.

Hartolaan Hapuoja palaa huhtikuun lopussa, jolloin laulukurssilaiset kokoontuvat toistamiseen Itä-Hämeen opistolle. Kurssi huipentuu kaikille avoimeen Luokkakokous 1962 -konserttiin 26.4., jossa laulajat esittävät harjoittelemansa Olavi Virran kappaleet. Hapuoja lupaa, että konsertista tulee hauska: kappaleita käsitellään uudella tavalla.  A O-O