Oikeus ja kohtuus

Helena Mäkinen
SYSMÄ

Sysmän kunnassa on viime vuosina vallannut alaa etenkin luottamushenkilöiden sapelien kalistelu. Taloudeltaan vahvaan veroparatiisiin on luikerrellut käärme, joka on saanut aikaan lisääntyvää epäsopua. Kuntaa jo 17 vuotta luotsannutta Marketta Kitkiöjokea on viime vuoden marraskuusta lähtien riepoteltu paratiisista viidakkoon.

Asioita sivusta seuranneet kuntalaiset ovat ihmetelleet, mistä on kysymys. Kunnanjohtajan eroa vaatineet luottamushenkilöt ovat perustelleet vaatimustaan ”pitkän ajan kuluessa syntyneellä luottamuspulalla”. Kunnanjohtaja pitää väitteitä yhtäkkiä ilmenneestä vakavasta luottamuspulasta kummallisina.

Kunnanjohtajan erottamiseen riittää epäluottamus, mutta kaikkien osapuolten, myös kuntalaisten kannalta olisi asiallista, että syyt tulisivat julki. Kuntalain mukaan syiden pitää olla asiallisia ja riittäviä. Kunnanhallitus tai vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä luottamuspulaa koskevan aloitteen, mutta kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin se perustuu ja häntä on kuultava asiassa.

Sysmän valtuusto asetti tilapäisen valiokunnan, joka pyrkii löytämään em. asialliset ja riittävät syyt luottamuspulalle. Valiokunnalle lähettämässään 36-sivuisessa selvityksessä kunnanjohtaja on tullut siihen johtopäätökseen, että erottamispäätös on tehty ensin – perusteita on alettu etsiä vasta jälkikäteen. Syyt ovat myös valiokuntatyöskentelyn kuluessa muuttuneet.

Kitkiöjoen on todettu jokavuotisissa arvioinneissa kunnanhallituksen päätöksillä suoriutuneen hänelle asetetuista tavoitteista hyvin. Hän ei ole saanut 17 vuoden virka-aikanaan minkäänlaisia huomautuksia työstään. Hän on johtanut asianmukaisesti kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta vastuullaan olevaa toimintaa.

Kuntalaiset miettivät, eikö kunnanjohtajalla ole mitään oikeusturvaa. Miten kallis mahtaa tulla mahdollisesta irtisanomispäätöksen riitauttamisesta? Näitä kysymyksiä pitää miettiä senkin vuoksi, että Kitkiöjoki olisi jäänyt eläkkeelle jo vuoden 2025 tammikuussa. Kunnanjohtaja on jo ilmoittanut irtisanomistapauksessa ryhtyvänsä oikeustoimiin itsensä puolustamiseksi.

Oikeusturva, onko sitä?
Kitkiöjoen lakimies Markku Korvenmaa kertoo yleisellä tasolla kunnanjohtajien oikeusturvasta.

– Olennaista on, että irtisanomisprosessissa noudatetaan kuntalakia, hallintolakia ja kunnan hallintosääntöä siten, että valtuutetut voivat itsenäisesti arvioida, pitävätkö kunnanjohtajan toiminnasta tai laiminlyönneistä esitetyt väitteet paikkansa ja mikä on kunnanjohtajan näkemys asiasta. Tämän jälkeen heidän pitää punnita, nauttiiko kunnanjohtaja heidän luottamustaan vai ei, ottaen huomioon kaikki asiassa esitetyt argumentit puolesta ja vastaan. Lopullisen päätöksen sekä yksittäisen valtuutetun että koko valtuuston osalta pitää täyttää ainakin hallintolain asettamat hyvän hallinnon vaatimukset. Hallintolain 6 §:n mukaan ”Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.” Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut turvata asianmukaisen prosessin kautta kunnanjohtajan asema riittävällä tavalla. Tässä prosessissa saatujen faktojen perusteella kunkin valtuutetun on mahdollista arvioida kunnanjohtajan luottamusta.

Korvenmaa toteaa, että sekä kunnanjohtajan että myös päätöksen valmisteluun ja tekoon osallistuvien oikeusturva vaarantuu merkittävästi, jos prosessi on tarkoitushakuinen ja irtisanominen on ennalta päätetty hallintolain kannalta kestämättömin tai valheellisin perustein, jolloin asian käsittely, esitetyt syytökset ja niihin saadut selvitykset pyritään salaamaan valtuutetuilta. Tällöin heidän päätöksentekonsa perustuu yksipuoliseen tietoon.

– Vaikka lopulta kyse on siitä, nauttiiko kunnanjohtaja valtuuston luottamusta vai ei (irtisanomiseen tarvitaan 2/3:n määräenemmistö ), täytyy perusteiden olla todellisia, asiallisia ja perusteltuja. Jos epäluottamuspäätös perustuu selvästi valheellisiin tai virheellisiin väitteisiin tai sen taustalla ovat muut syyt kuin kunnanjohtajan oma toiminta, niin päätös ei täytä hallintolain edellytyksiä. Samalla päätöksen valmisteluun tai tekoon osallistuvan toiminta voi täyttää mm. rikoslain 40 luvussa säädettyjen virka-aseman väärinkäyttämisen tai virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Toki rikoslain tulisi aina olla viimesijainen oikeusturvakeino, mutta räikeimmissä tapauksissa, kuten mm. Kittilän kunnanjohtajan erottamista koskevassa tapauksessa, virkarikossäännöstö on toiminut korkeimman oikeuden vahvistamalla tavalla.

Riitely tulee kalliiksi
Selvästi valheellisin tai virheellisin perustein toteutettu irtisanominen voi johtaa kolmen tyyppisiin oikeusprosesseihin:

Tyypillisin on hallinto-oikeusprosessi, jossa valtuuston erottamispäätös pyritään kumoamaan perusteettomana ja suorastaan laittomana. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti vietynä prosessi kestää vähintään 2-3 vuotta, mutta todennäköisesti kauemmin (esim. Kittilän kunnanjohtajan tapauksessa lähes 10 vuotta). Kummankin osapuolen oikeudenkäyntikulut nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin, kun hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä otetaan vastaan todistelua, jossa esitetyt väitteet tulee kunnan osoittaa todeksi. Tällaisen suullisen käsittelyn puute saattaa rasittaa kunnan sisällä tapahtuvaa erottamisprosessia, kun esimerkiksi kunnanjohtajaa vastaan esitetyistä väitteistä faktat tietävät henkilöt eivät pahimmillaan tule kuulluiksi eivätkä pääse kumoamaan esitettyjä syytöksiä.

Toinen mahdollinen, täysin itsenäinen rikosprosessi käynnistyy oikeudenloukkauksen kokeneen tutkintapyynnöllä. Jos esitutkintaviranomainen katsoo tutkintakynnyksen ylittyneen, niin esitutkinta käynnistyy ja etenee poliisi- ja syyttäjäviranomaisten yhteistyönä. Jos syyttäjä päättää, että syytekynnys ylittyy, siitä seuraa käräjäoikeudessa rikosoikeudenkäynti, joka tämän tyyppisessä asiassa helposti etenee ainakin hovioikeuteen. Esitutkinnasta hovioikeuden päätökseen kestää ainakin 4-5 vuotta. Esitutkinnassa epäillylle ja mahdollisesti syytetylle prosessi maksaa tuhansia euroja, laajassa asiassa viisinumeroisen summan. Asianomistajalle rikosprosessi on viranomaisvetoisena helpompi, mutta varsinaisessa oikeudenkäynnissä hänenkin avustajansa kulut voivat nousta laajassa asiassa viisinumeroisiksi, mutta syytteeseen yhtyvää asianomistajaa ei voida määrätä kuluvastuuseen vastapuolen kuluista.

Kolmas mahdollinen on vahingonkorvausprosessi perusteettoman päätöksen valmisteluun ja tekoon osallistuneita henkilöitä vastaan siitä vahingosta, mikä lainvastaisen päätöksen kohteelle on päätöksestä aiheutunut. Vahingonkorvausvaatimus voidaan tehdä myös rikosprosessin yhteydessä, mutta erillisen vahingonkorvausprosessin kesto lienee tällä hetkellä tuomiokunnan käsittelyruuhkasta riippuen vähintään 2-3 vuotta. Oikeudenkäyntikulut nousevat tällaisessakin riitaprosessissa helposti viisinumeroisiksi.

Vieläkö on voimassa ikivanha tuomarinohje: Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan?

Kuvassa: Kunnantalolla työskentelevät pitävät työilmapiiriä hyvänä, mutta luottamushenkilöt aiheuttavat eripuraa.

Pintapyynnin uranuurtaja Hartolassa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Veikko Viitaniemen pihapiirissä vastaantulokomiteaa johtaa Urkki, komea pystykorva. Sen vanavedessä pyyhältää neljä pentua, joiden emo Raiku loikoilee matkan päässä. Hanhet taapertavat pihamaalla kaikessa rauhassa. Talon isännän kanssa on tarkoitus keskustella pintapyynnistä, joka on Raikun lempilaji.

Koirakatras teettää töitä.

– 3-4 kertaa päivässä keitän niille neljän litran kattilallisen ruokaa. Ne syövät paljon, mutta on niitä kiva seurata. Päivän ne ovat pihassa vapaana, mutta kun ne huomaavat, että menen sisälle, koko kakaralauma pölähtää sinne perässäni!

Viitaniemi kertoo pintapyynnistä, josta on jahtimuotona puhuttu muutaman vuoden ajan.

– Kun päästän Raikun illan hämyssä pellonreunassa irti, se kiertää koko peltoaukean. Jos siellä on supeja tai mäyriä, se ottaa vainun, lähtee seuraamaan jälkeä, pysäyttää ja alkaa haukkua.

Raiku etsii nimenomaan pienpetoja. Supi, mäyrä, minkki, kettu ja näätä saavat sen valpastumaan. Miten vahingollinen mäyrä on?

– Se on supin veroinen tuholainen. Olen kolmen vuoden aikana ampunut niitä tästä ympäristöstä toistasataa. Supeja ammun vuosittain 60-70.

– Mäyrällä on huono näkö, mutta hyvä kuulo ja hajuaisti. Jos niitä on metsässä, ne löytävät jokaisen metsäkanalinnun pesän, koska linnut hautovat kolmisen viikkoa.

Moni sanoo Viitaniemelle, että mäyriä on vähän. Mutta harva näkee pienpetoja, koska ne liikkuvat pääasiassa öisin. Paras jahtipäivä on sunnuntai.

– Ne mäyrät ja supit, jotka ovat vähän tottuneet ihmisiin, saattavat tulla sunnuntaina hiljentyneiden mökkien pihoihin jo iltapäivällä tarkistamaan, löytyisikö kompostista tai muualta ruokaa.

Viitaniemi tuumii, että pintapyynti olisi nuorille hyvä metsästysmuoto, koska sitä voi harrastaa vuoden ympäri.

– Supi ja minkki ovat vieraspetoja, niillä ei ole rauhoitusaikaa, muiden metsästysaika alkaa 1.8. ja päättyy 31.3.

Loukkupyyntiä Viitaniemi pitää melko tehottomana pintapyyntiin verrattuna.

– Loukulla saa muutaman supin vuodessa, mutta Raikun haukusta olen 3,5 vuoden aikana ampunut lähes 300 pienpetoa. Niitä on nyt tässä 5 kilometrin säteellä hyvin vähän.

Mikä merkitys pienpetojen pyynnillä on luonnolle?

– Metsästysseuran miehet tekevät riistakolmiolaskentaa. He sanovat että tässä ympäristössä on hyvin metsäkanalintuja. Kun alan syksyisin kulkea metsässä, siellä on paljon pyy-, teeri- ja metsopoikueita. Myös rusakko- ja jäniskanta kasvaa.

Kuvassa: Neljää yhdeksän viikon ikäisiä veitikkaa on vaikeaa saada kuvaan yhtä aikaa. Yksi pennuista jää Viitaniemelle, mutta kolme riistaveristä pintapyytäjän pentua on vielä kotia vailla. Metsästäjä-lehdessä (5/2023) on kerrottu pentueesta sivulla 23.

Hartolan Vuoden Yrittäjä 2023 – HartControl Oy

Ilkka Hörkkö
HARTOLA

Hartolan vuoden 2023 yrittäjiksi on valittu HartControl Oy:n Markku Rolig ja Oskari Pajunen. Vuodesta 2006 toiminut yritys tarjoaa automaatiojärjestelmiä kaikille teollisuuden aloille. Tyypillisiä firman asiakkaita ovat esimerkiksi konepajat ja sahat. Henkilökunnalla on kokemusta alalta jo 35 vuoden ajalta.

Niin Rolig kuin Pajunen ovat hartolalaisia. Yritys toimii Hartolasta käsin koko Suomen alueella ja myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Venäjälläkin oli paljon projekteja, ennen sen aloittamaa sotaa.

Oskari Pajunen kertoo, että HartControl on perustettu loppuvuodesta 2006. Taustaa alalta Roligilla ja Pajusella on konepajayritys Har-Ko Oy:ltä. Eri vaiheiden kautta Pajunen ja Rolig päätyivät perustamaan HartControl Oy:n, jonka tärkein asiakas oli alkuun sittemmin toimintansa päättänyt Har-Ko Oy. Alkuvaiheessa osakkaana oli myös Har-Kon omistaja.

-Sana oli kiirinyt. Teimme sähköjä koneisiin eri puolilla. Pikku hiljaa asiakkaita tuli lisää, Pajunen muistelee.

-Mekaaninen metsäteollisuus – se on meidän suurin työllistäjämme. Meillä on tietysti asiakkaita myös metsäteollisuuden ulkopuolelta. Ja onhan niitä läheltäkin kuten esimerkiksi Hartolan Kuningaslämpö. Suurimmat asiakkaat ovat Suomen johtavat metsäyritykset ja konepajat, jotka valmistavat tehokkaita koneita mekaaniselle metsäteollisuudelle. Tyypillisesti toimitamme asiakkaillemme konelinjojen automaation ja sähköistyksen kokonaistoimituksena. Omissa hankinnoissamme pyrimme löytämään tuotteet ja palvelut tästä lähialueelta.

-Metsäteollisuuden suhdanteet vaikuttavat tietenkin työtilanteeseen. Koronakin vaikutti, kun puutavaraa meni solkenaan. 2007 alkanut taantuma oli hiljaista aikaa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että hiljaisemmat hetket mahdollistavat suman purkamista.

Oskari Pajusen mielestä hän ja Rolig yrittäjinä sopivasti täydentävät toisiaan. Rolig kehittää automaatiotekniikoita ja hän taas tykkää eniten ratkaista haastavampia vikoja ja ongelmia.

-Asiakkaamme arvostavat kykyämme toimia joustavasti, ammattitaitoa ratkaista heidän tuotannon ongelmiaan ja sitoutumista yhteisiin projekteihin, toteaa Rolig.

Työntekijöitä HartControlilla on tällä hetkellä noin kymmenen, suuren osan tehdessä etätöitä.

Kuvassa: Hartolan vuoden yrittäjät Markku Rolig (vas.) ja Oskari Pajunen. Kuva: Kai Virtanen.

Oskari Pajunen johdottamassa ohjauskoteloa. Kuva Ilkka Hörkkö.

Sysmän Vuoden Yrittäjä 2023 – Sysmän Kello ja Kulta

Mika Sankari
SYSMÄ

-Ensin kauhistuin – hyvä ettei yöunet menneet, mutta sitten tajusin, kuinka hieno juttu tämä palkitseminen on. Olen siitä todella kiitollinen ja ylpeä, Sysmän Vuoden yrittäjäksi valittu Anne Laitinen kuvailee reagointiaan valinnasta kuultuaan.

Sysmän Kello ja Kulta ky on toiminut kaikkiaan yli 50 vuoden ajan. Laitinen osti yrityksen loppuvuodesta 2006.

Uravalinta oli selvinnyt jo 17-vuotiaana, jolloin Laitinen aloitti neljä vuotta kestäneet opinnot Lahden kultaseppäkoulussa. Valmistumisen jälkeen hän siirtyi töihin Helsinkiin Olof Sjöblomin työhuoneeseen ja teki sen jälkeen kymmenen vuoden uran A. Tillanderilla. Synnnyinkunnassaan Hartolassa hän toimi yrittäjänä tmi Napolassa, kunnes siirtyi Sysmään nykyiseen työhönsä edellisen yrittäjän eli Asta Partasen jäätyä eläkkeelle.

Kultasepänliikkeen yrittäjän työnkuva on monipuolinen. Vapaa-ajan asukkaat asioivat ahkerasti Laitisen liikkeessä varsinkin kesäaikaan.

-Teen korujen korjauksia ja muutostöitä, paristojen ja rannekkeiden vaihtoja kelloihin, tilaustöitä, Sysmä-viirejä, kaiverrusta, lahjatavaroiden myyntiä ja neuvontaa. Kiireet pakkaantuvat erityisesti kesäajalle, jolloin Partanen on työskennellyt apunani. Puran kesän ruuhkaa, ja voin kiittää useita asiakkaita heidän kärsivällisyydestään.

Nettimyynti on muuttanut kaupankäynnin luonnetta.

-En silti ole suunnitellut verkkokaupan perustamista. Näyttää nimittäin siltä, että niiden kultakausi alkaisi olla takanapäin.

Vuoden 2023 yrittäjä on ollut mahdollisuuksien mukaan Sysmän yrittäjien toiminnassa mukana. Kultaseppämestarin suunnittelemat Sysmä -aiheiset korut, riipukset ja sormukset ovat näyttäviä. Ne ovat saaneet vaikutteita mm. Sysmän historiasta, tyypillisistä maisemista ja maanmuodoista, runsaista kuppikivistä sekä arkeologisista löydöistä. Laitinen on suunnitellut ja toteuttanut myös Uuden Pyhän Olavin ristin.

Toimintaympäristöstä vielä pari sanaa.

-Sysmässä on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee! Julkisen liikenteen yhteystarjontaa pitäisi kylläkin parantaa.

Liikenevällä vapaa-ajalla iso puutarha marjapensaineen tarjoaa paljon puuhaa. Mummi viettää myös mielellään aikaa poikien jälkikasvun eli 2-vuotiaan Paavon ja kymmenkuukautisen Aarnen kanssa.

Sysmän Yrittäjien oman juhlan lisäksi on edessä osallistuminen Päijät-Hämeen Yrittäjien maakunnalliseen Yrittäjäjuhlaan lokakuussa.

Anne Laitinen haluaa välittää suuret kiitokset kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Kuvassa: Kultaseppäseppämestari Anne Laitinen on suunnitellut ja toteuttanut monia Sysmä-aiheisia korumallistoja.

Uudenlaista toimintaa Tikkalan Nuorisoseurassa

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Tikkalan Nuorisoseura järjestää vuoden mittaan useita erilaisia tapahtumia. Tapahtumien yksi taustatyöntekijä on muutaman vuoden ajan ollut lomasysmäläinen Anna Tetri. Lahdessa vakituisesti asuva Päijät-Hämeen hyvinvointialueen data-asiantuntija on tuonut uusia ja erilaisia ideoita nuorisoseuran toimintaan.

Viime lauantaiaamuna oli vuorossa aamiaisjooga. Kahden joogatunnin välissä osallistujat nauttivat runsaan, monipuolisen ja terveellisen aamiaisen. Jooga oli tarkoitettu kenelle tahansa ilman aiempaa kokemusta. Mukana olikin muutama ensikertalainen. Tuntien jälkeen kyseltiin mahdollisuutta uuteen samanlaiseen tapahtumaan.

Tikkalan joogaa oli ohjaamassa Tampereella asuva Maaret Hörkkö, joka on kouluttautumassa joogaohjaajaksi. Hänelle sopi hyvin ohjaamisen kokeilu Tikkalan nuorisoseurantalolla.

-Olin tosi innoissani, kun Anna otti Instagramissa yhteyttä tämän tiimoilta, kun olin kysellyt siellä opetusmahdollisuuksista. On mahtavaa, että pääsee jo harjoittelemaan ohjaamista, jotta siihen saa varmuutta.

Anna Tetri on tutustunut nuorisoseuran toimintaan Tikkalan kylältä olevan puolisonsa Juhon kautta. Juhon vanhemmat toimivat aktiivisesti seurassa ja isä Jarmo Heinonen on Tikkalan Nuorisoseuran puheenjohtaja.

-Ensin olin kahviohommissa ja tiskaamassa. Siitä sitten pyydettiin myös johtokuntaan. Aloin miettiä sosiaalista mediaa, seuran Facebook-sivuja ei paljon päivitetty. Sitten kysyin saisiko seuralle Instagram-tilin. Se sopi ja alussa sitä käytettiin tapahtumista ilmoitteluun. Toimin nyt seurassa somevastaavana.

-Kevättalvella rohkaistuin ja ehdotin, että kokeillaan pääsiäistapahtumaa. Se kyhättiin nopeasti kokoon, mutta ihmisiä tuli paikalle tosi paljon. Silloin tajusin, että kannattaa kokeilla jotain uutta ja muutkin nuorisoseurassa innostuivat, Anna kehuu.

-Jooga oli mukava kahden kauppa. Näin Maaretin Ig-postauksen. Maaret halusi päästä kokeilemaan ohjaamista ja meillä taas haluttiin kokeilla uudenlaista toimintaa. Ihan iloisia ollaan, että tuli näinkin mukavasti osallistujia, vaikka samana päivänä on muitakin tapahtumia.

Tikkala-folk on jo vakiintunut tapahtuma. Tulossa on ainakin Seurantalopäivä 10.9. ja joulumyyjäiset.

-Hienoa, että on tällainen paikka. Mutta en tee tätä yksin, meillä on hyvä porukka, Anna Tetri korostaa.

Kuvassa: Anna Tetri (vasemmalla) ja Maaret Hörkkö olivat tyytyväisiä joogatapahtumaan.