Taidegrafiikka Sysmän kirjastossa

Kyösti Piippo
Sysmä

Sysmäläissyntyinen Mira Ylönen on pystyttänyt Sysmän kirjastoon taidegrafiikkaa sisältävän ”Aikakerroksia” -näyttelyn. Ylösen työt sijoittuvat ajallisesti neljälle vuosikymmenelle ja niissä tekijä palaa toistuvasti matkailuun liittyviin teemoihin.

– Työni ovat minun matkakertomuksia itselleni tärkeistä matkakohteista ja -toiveista. Matkojen lisäksi japanilaisen kulttuurin rikas ja monipuolinen estetiikka antaa loputtomasti inspiraation aiheita.

Ylönen löysi taidegrafiikan 1990-luvun puolivälissä artenomin opintojen yhteydessä. Hän valmistui vaatesuunnittelijaksi, toimi sen jälkeen tekstiilisuunnittelijana 10 vuotta ja jatkoi sitten tekstiilisuunnittelijan opiskeluja ja valmistui Kuopion ammattikorkeakoulusta. Aalto -yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa hän suoritti maisterin tutkinnon v. 2011.
Taidegrafiikka vei Ylösen totaalisesti mennessään.

Grafiikan monipuoliset, toisinaan hyvinkin tekniset menetelmät ovat vetäneet puoleensa.
Sysmän kirjastoon pystytetyn näyttelyn työt on tehty metalligrafiikan syväpainomenetelmillä. Laattamateriaalina Ylönen on käyttänyt kuparilevyjä, jotka on syövytetty hapossa. Hänen käyttämänsä tekniikat ovat viivasyövytys, akvatinta, syväsyövytys, pehmeäpohja sekä valokuvapohjaisista menetelmistä fotoetsaus ja polymeerigravyyri.

– Pitkään grafiikkaa tehneenä näen erilaisten menetelmien ja vedostustapojen tuomat mahdollisuudet lopulliseen työhön. Grafiikan menetelmät ovat kehittyneet myrkyttömään suuntaan ja uusia työskentelytapoja ilmaantuu vanhojen tilalle. Tämä tuo osaltaan innostuksen jatkaa ja kehittyä taidegrafiikan tekijänä.

Mira Ylönen on pitänyt Sysmässä aiemminkin omia näyttelyjä ja sen lisäksi hän on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyhin eri puolella Suomea. Viime vuonna hänen töitään oli näytillä Espanjassa Mini Print näyttelyssä ja sieltä näyttely on nyt siirtynyt Ranskaan.

– Harmittaa, kun pandemia on estänyt omat matkat näihin mielenkiintoisiin näyttelyihin.
Ylönen työskentelee kotona, prässäystä varten hän joutuu välillä käyttämään vuokratiloja.
Miran mukaan taidegrafiikan teko on toistaiseksi harrastus, hän ei juurikaan markkinoi töitään kaupallisiin tarkoituksiin. Kuluvan kesän hän viettää Sysmässä, sillä Helsingin asunnossa on menossa putkiremontti.

Sysmän kirjaston näyttely on avoinna 29.6.–31.7. välisen ajan.

Suvisoiton sävelet soivat jälleen

Mika Sankari
SYSMÄ

Musiikinystävien pitkä odotus päättyy tulevana lauantaina 3. heinäkuuta ja yleisö pääsee nauttimaan Sysmän Suvisoitosta koko viikon ajan. Suvisoitto on vakiintunut ja toivottu juhla Sysmän kesässä.


-Tunnelmat ovat erittäin innostuneet ja odotusta täynnä vuoden mittaisen tauon jälkeen, toiminnanjohtaja Auroora Kiiski Touizrar kertoo.


Taiteellinen johtaja Elina Vähälä on vahvasti samaa mieltä.
-Odotan tosi innolla festivaalien alkua. Tämä on hyvin tunteikas hetki koko organisaatiolle, sillä niin paljon on pitänyt jännittää jatkuvasti muuttuvien tilanteiden takia. Kollegat ovat kaivanneet livenä musisointia erittäin kovasti. Mikään ei korvaa sitä energiaa ja tunnetta, joka siitä välittyy yleisölle.


Konserteissa huolehditaan siitä, että riittävää väljyys on säilytettävissä koko konserttikokemuksen ajan, lipunmyynnistä istumapaikalle. Esiintymisareenat ovat osin vaihtuneet väljempiin tiloihin. Maskisuositus pätee ja käsidesiä on tarjolla konserttipaikoilla.
-Useimpina iltoina järjestetään kaksi konserttia ilman väliaikaa ja tarjoilua, Kiiski Touizrar sanoo.


Suvisoiton päätöskonsertissa Luhangan kirkossa tarjoilua järjestetään ulkona useilla pisteillä ennen konsertin alkua.


Toiminnanjohtajan mukaan turvaväleistä muistutetaan paikalla olevaa yleisöä.
-Kaikki ehtivät varmasti konsertteihin. Niihin pyydetään tulemaan ajoissa ja vain terveenä. Henkilökunta huolehtii turvavälien toteutumisesta. Yleisössä istutaan väljästi ja tarpeettomia kontakteja tulee välttää. Pois lähdetään rivi kerrallaan. Lipunoston yhteydessä joudutaan turvallisuussyistä poikkeuksellisesti kysymään yhteystiedot.


-Avauskonsertin kokoonpanoon tulee muutos, sillä sellisti Jussi Vähälän tilalle tulee Tuomas Lehto, huippuviulisti Vähälä kertoo.
Hän on esiintynyt useina vuosina Sysmässä ja tänäkin vuonna hänen musisoinnistaan pääsee nauttimaan. Janne Malmivaaran ja Vähälän kouluttamia Viuluakatemian nuoria viulistilupauksia kuullaan. Nuorimmat heistä ovat kahdeksanvuotiaita. Kamarimusiikki-teema on “punainen lanka” Vähälän ideoimassa Suvisoitossa.


Hänellä on monta rautaa tulessa, kuten viulunsoiton professuuri Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa ja muidenkin festivaalien johtotehtäviä. Taiteellinen johtaja esiintyy jatkossakin festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla rajoitusten sen salliessa.
Toiminnanjohtaja Kiiski Toizrar lähettää vielä kiitokset erityisaikana tukena pysyneille sponsoreille eli Järvi-Hämeen Osuuspankille, Helmi Säästöpankille sekä Hartolan ja Sysmän apteekeille Sysmän Yrittäjien panosta unohtamatta.

Matkailukartta tyydyttää tiedonjanoa

Mika Sankari
HARTOLA. SYSMÄ

Kun koronapandemia viime keväänä sulki paikat, suuntasivat kansalaiset luontoon ennennäkemättömällä tavalla. Kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa nähtiin jopa ruuhkia, kun luontopoluille ja retkireiteille lähdettiin sankoin joukoin.


Lahden seudun luontopolut, retkikohteet ja matkailupalvelut on nyt kerätty siistiin pakettiin visitlahti.fi-sivuston digitaaliselle kartalle. Siellä olevaan Matkailukartta-palveluun on koottu tietoa seudun luonto- ja matkailukohteista sekä -yrityksistä. Palvelun takana ovat Visit Lahti ja Salpausselkä Geopark. Tuttuun tapaan monet somekanavat (Facebook, Instagram, Twitter ja Youtube) ovat lisätukena.


Sivustolta löytyy tietoa viidellä kielellä (suomi, englanti, venäjä, japani, kiina) ja se toimii parhaiten mobiililaitteissa, joita varten se onkin ensisijaisesti suunniteltu. Jos käyttäjän mobiililaitteen sijainti on päällä, kartalta näkee helposti käyttäjää sillä hetkellä lähimpänä olevat kohteet.


Palveluun on koottu tietoja mm. seudun ulkoilureiteistä, näköalapaikoista, luontokohteista, nähtävyyksistä ja majoituspalveluista. Karttaan on niiden lisäksi merkitty mm. kahviloita, laavuja, uimarantoja ja muita matkailupalveluita.


Palvelu hyödyttää paikallisten retkeilijöiden lisäksi myös seudun ulkopuolelta tulevia matkailijoita taustoittaen kohteita tavallista paremmin.


Karttaan on myös yhdistetty Retkipaikka-blogissa julkaistuja tekstejä kohteista eli kartalla kohteita klikkaamalla pääsee lukemaan muiden retkeilijöiden kirjoittamia blogikirjoituksia sekä kohde- ja reittikuvauksia Lahdesta ja sen lähikunnista.


Kohteita ja palveluita täydennetään matkailukarttaan jatkuvasti, ja myös käyttäjäkokemuksia kerätään palvelun parantamiseksi.


Lahden kohteiden lisäksi palvelussa on tietoa muidenkin päijäthämäläisten kuntien retkikohteista ja matkailupalveluista, ml. Hartolan ja Sysmän. Ne vaikuttavat olevan kohtuullisen kattavasti listattuna Matkailukartalla.


Mitä lähialueen kohteisiin tulee, niin ainakin Itä-Hämeen opiston kuppikivistä, Päijätsalon näköalatornista ja Sysmän (Onkiniemen) liikkuvasta kivestä on kirjoitettu palvelussa tarkempi kuvaus Retkipaikka-blogiin.

Lisätietoja: www.visitlahti.fi

Kuntoilua ulkoilmassa

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän Palvelutalon ympäristöön perustettua elämyspolkua varustetaan koko ajan lisää virkistys- ja kuntoilukäyttöön soveltuvilla toimintapisteillä. Viimeisin satsaus on entisen vanhainkodin piha-alueelle rakennettu ulkokuntosali.


Ulkokuntosalin rakentamisen kustannusarvio on 55.000 euroa, josta hanketuki kattaa 65 % (EU -osuus n. 15.000 euroa, valtion osuus n. 13.500 euroa ja kuntaraha toimintaryhmältä n. 7.000 euroa). Yksityisrahoituksen osuudeksi jää n. 19.000 euroa, mistä vastaa hankkeen hakija ja toteuttaja Sysmän Palvelutaloyhdistys.


Ulkokuntosalin välineistö pystytettiin paikoilleen runsas viikko sitten ja vihreällä, 120 neliön suuruisella hiekkatekonurmella kuntoilijoita odottavat maahan ankkuroitu kuntopyörä, steppilauta, nojapuut, magneettikahvakuulat (6, 9 ja 12 kiloa), apinatikkaat ja combiteline.
– Ulkokuntosali on tarkoitettu kaikenikäisille ja laitekokonaisuus on suunniteltu yhdessä fysioterapeuttien kanssa. Toivon ulkosalille runsasta käyttöä, sanoo Sysmän Palvelutalon toiminnanjohtaja Hannu Juhola.


Juhola toivoo, että niin paikkakuntalaiset kuin myös vapaa-ajan asukkaat tulisivat iltakävelyn yhteydessä kokeilemaan kuntosalin laitteita – niiden käyttö on maksutonta. Kokeilu kesäaikaan ulkona voisi parhaassa tapauksessa innostaa jatkamaan lajia talven tullen myös sisätiloissa.


Laitteita kokeilleet ovat antaneet niiden toimivuudesta positiivista palautetta. Varsinkin kahvakuulien käyttö on koettu mieluisaksi ja nuorempi väki on innostunut telineistä. Ulkosalin sijainti koulun ja tulevan liikuntapuiston läheisyydessä rikastuttaa harjoittelu- ja liikuntamahdollisuuksia ja elämyspolku kehittyy jatkossa koko ajan myös virkistysmielessä. Suunnitteilla on mm. Olavi Virta -penkki, jossa istuja voi kuunnella vaikkapa Olan ”Hopeisen kuun” kävelylenkin piristykseksi.

Kuvassa: Hannu Juhola kokeili telineiden kestävyyttä ja totesi niiden kestävän raskaammankin painon erinomaisesti.

Viikon Nuori – Viivi Kupiainen

Nette Rimpioja
HARTOLA

Tällä viikolla tapaamme viikon nuorena Hartolalaisen Viivi Kupiaisen.

Hei Viivi, kertoisitko kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä?
–Olen loppukesästä 16 vuotta täyttävä hartolalainen nuori. Päätin juuri peruskoulun täällä ja teen kesätöitä lastenohjaajana Hartolan MLL-yhdistyksellä.

Valmistuit juuri Hartolasta peruskoulusta. Millaiset tulevaisuuden eväät Hartola antaa nuorelle ja mitä ajattelet koulun ilmapiiristä?
–Hartola on nuorelle rauhallinen ja turvallinen paikka kasvaa. Meidän luokalla oli ainakin todella hyvä yhteishenki. Päällimmäisenä jäi mieleen luokkaretket. Yhtenäiskoulumalli toimii Hartolassa mielestäni hyvin. Kunkkuareenan läheisyys ja uusittu urheilukenttä helpotti liikuntaharrastuksia.

Sait opiskelupaikan juuri Joutsan lukiosta, onnittelut. Millä mietteillä vaihdat syksyllä opiskelupaikkakuntaa?
–Odotan tulevaa innolla. Monet kavereistani lähtevät sinne myös, joten uudessa koulussa aloittaminen ei jännitä liikaa. Joutsaan pääsee helposti bussilla, joten voi asua vielä kotona muutaman vuoden. Juuri kulkemisen helppous sai minut hakeutumaan sinne. Myöskin kuulemani kokemukset lukiosta ovat hyviä.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
–Haaveilen mahdollisesti lääkärin opinnoista ja urasta. Mutta varmaa suunnitelmaa ei vielä ole, joten lukio antaa hyvin lisäaikaa tulevaisuuden pohtimiseen. Jatkokouluttautuminen kuitenkin kiinnostaa korkeakoulussa.

Olet myös tavoitteellinen urheilija, kertoisitko siitä lisää? Mitä muuta teet vapaa-ajallasi?
–Olen pienestä asti harrastanut yleisurheilua ja liikkunut eri lajien parissa. Hyppy- ja heittolajit ovat erikoisalaani ja niissä olen pärjännytkin. Edelliset pari kautta on kulunut selän rasitusmurtuman varjostamana, enkä ole päässyt täyteen kilpailukuntoon. Hiihdän myös paljon, talvisin laduilla ja kesäisin rullasuksilla. Laskettelu kuuluu myös talviharrastuksiini, joten Purnussa on tullut vietettyä aikaa. Harrastin myös pari vuotta showtanssia Sysmässä. Lisäksi olen vapaaehtoinen toimitsija ralliautoilussa. Etelä- ja Keski-Suomen alueen kisoissa harrastetasolta aina MM-osakilpailuihin tulee käytyä. Olen usein aikatarkastusasemilla antamassa kilpailijoille lähtö- tai maaliaikoja ja kirjailen niitä myös ajanottojärjestelmään. Tänä vuonna olin myös ensimmäistä kertaa kilpailussa kartanlukijana. Perheen harrastuksen kautta olen näihin kuvioihin päätynyt.

Elämme jo juhannusviikkoa, millaiset loppukesän suunnitelmasi ovat?
–Olen työskennellyt kesäkuun Hartolan MLL:n kesätoiminnassa ohjaajana. Näin avoimen ohjaajan paikan keväällä ja kiinnostuin hommasta. Vahdin päivittäin viiden ohjaajan kanssa kolmeakymmentä 6-10-vuotiasta lasta. On hyvä kerryttää työkokemusta eri aloilta. Loppukesän yritän nauttia Hartolan suvesta, valmistautua tuleviin opintoihin, urheilla ja käydä kisoissa, sekä viettää aikaa ystävieni kanssa. Korona-aikana lomasuunnitelmatkin ovat menneet uusiksi. Nyt on aikaa viettää perheen ja kavereiden kanssa lomaa Hartolassa!