Iloa, valoa ja puolipyöreitä

Helena Mäkinen
HARTOLA

Perjantaina 20.11. seurakuntatalon iso sali tuli melko täyteen. Kaikilla oli maskit, koska turvavälien säilymistä ei voitu taata. Tilaisuuden aloitti pastori Katri Ylösen hartaus. Ylönen korosti tänä poikkeusaikana meille kaikille tarpeellista toivoa ja valoa.
– Elämän suuntaa on hyvä miettiä kaikkien haasteiden keskellä. Marraskuun pimeydessä ja pandemian varjossa voimme kyynistyä, mutta meitä rohkaistaan etsimään voimia ylhäältä ja olemaan armollisia myös itseämme kohtaan.
Edesmenneen yhdistyksen jäsenen Tauno Niukkasen muistoa kunnioitettiin Ylösen johdolla.
Seuraavaksi pyydettiin paikalle Aili Hakokivi, joka oli keittiövuorossa. Ylönen ojensi kukat.
– Me seurakunnan työntekijät haluamme kiittää sinua, Aili, kun aina iloisesti muistat meitä. Toivomme iloa sinun päivääsi!
Yhdistyksen puheenjohtaja Anja Koskinen kiitti myös Ailia, joka on aikaansa säästämättä ahkeroinut yhdistyksen hyväksi. Paikalle pyydettiin vielä Jorma Saarela, jonka 75-vuotispäivä on tarkalleen samalla päivämäärällä kuin Aili Hakokiven. Kaksikko tarjosi tulevan juhlapäivänsä kunniaksi kakkukahvit kaikille. Ne nautittiin onnittelulaulun jälkeen.
Koskinen kertoi vielä tulevista tapahtumista.
– Tämä on viimeinen tapaamisemme ennen joulua, koska emme voi järjestää joulujuhlaa.
Koronan takia hengellinen päivä (3.12.) peruuntui, samoin joulukauden avajaiset Karhupuistossa (27.12.). Diakonian joulukeräyksestä ja muista ajankohtaisista asioista heijastettiin tietoa kankaalle. Yhdistyksen oman avustuksen lisäksi käsityökerhon vetäjä lupasi toimittaa sukkia keräykseen. Jouluisesta torista (12.12.) annettiin myös tietoa, mutta sillä oli sama kohtalo kuin muilla yleisötilaisuuksilla. Viimeisenä tuli tieto perinteisen Jouluvaelluksen (18.12) peruuntumisesta, sitäkin oli jo ehditty suunnitella.
Hartolan Eläkeliiton puheenjohtaja ja sihteeri Aila Tähtinen jakoivat vielä hallitukselle, toimihenkilöille, kerhojen vetäjille, keittiöryhmille ja muille aktiivisesti mukana olleille pienet huomionosoitukset. Varapuheenjohtaja Ritva Sulkumäki kertoi Joulun Lapsen merkityksestä ja toivotti hyvää Vapahtajan syntymäjuhlan odotusta kaikille.

Kuvassa: Tulevien puolipyöreiden syntymäpäivien kunniaksi kukitetut Aili Hakokivi ja Jorma Saarela.

Öljyntorjuntavarasto valmistui

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän uuden pelastusaseman viereen on valmistunut puolilämmin öljyntorjunnan kalustevarasto kooltaan 184 neliömetriä. Valmistunut varastorakennus palvelee pelastusasemaa ja suunnittelussa on alusta pitäen otettu huomioon pelastusaseman tarpeet.
– Hankkeen aikana Sysmän kunta ja Päijät-Hämeen pelastusasema tekivät hyvää ja tiivistä yhteistyötä, toteaa kunnan tekninen johtaja Aki Tiihonen.
Rakennus on Wecman Oy:n suunnittelema ja valmistama. Pääurakoitsijana toimi Rakennus Allu Oy, sähkötyöt teki Sysmän Sähköpalvelu Oy ja nosto-ovet toimitti Heinolan Keskuslukko Oy. Lämpölähteenä toimivat Kylmäkonehuolto Toivonen Oy:n asentamat ilmalämpöpumput, jotka takaavat energiatehokkaan lämmityksen.

Kuvassa: Ilmavalokuva uudesta öljyntorjuntavarastosta.

Lapsen oikeuksien päivä

Mika Sankari
HARTOLA

Lapsen oikeuksien päivää juhlistettiin virallisen liputuspäivän merkeissä päiväkoti Vantussa perjantaina 20. marraskuuta. Juhlapäivän tarkoituksena on tuoda esiin 20.11.1989 hyväksyttyä lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Päivää juhlistettiin mm. kuuntelemalla ensin Lapsen oikeuksien laulu ja muuta musiikkia. Sen jälkeen esikoululaiset saivat opastaa päiväkodin piha-alueella nuorempiaan esimerkiksi renkaanvedon ja erilaisten nokkeluutta vaativien tehtävien saloihin. Ennen lounasaikaa lapset saivat nauttia paikan päällä järjestetystä mehu- ja makkaratarjoilusta.

La Kar de Mumma satsaa joulunalusaikaan

Kyösti Piippo
HARTOLA

Hartolassa sijaitsevan ravintola La Kar de Mumman yrittäjä Pirkko Hämäläisen mukaan meneillään oleva pimeä ja märkä vuodenaika on kaupallisessa mielessä hiljaista aikaa. Kaikki odottavat joulua.

Kar de Mummassa on eletty kuluneena vuonna muutosten aikaa. Pirkko Hämäläinen myi gluteenittomia tuotteita valmistavan Vuohelan Herkun Fazer Oy:lle ja keskittyi kaupan jälkeen La Kar de Mumman pyörittämiseen.

– Alkukevääseen tuli sitten koronaepidemiakin ja ravintola oli kiinni kaksi kuukautta, teimme vähän remonttia ja perussiivousta. Kesän alussa aloitimme toiminnan ikäänkuin alusta ja kesästä tulikin kohtalaisen vilkas.

Vaikka La Kar de Mummassa on gluteeniton keittiö, siellä leivotaan gluteenittomia tuotteita vain oman baarin myyntitiskiin. Vuohelan Herkun kaupan yhteydessä laadittu kilpailukieltosopimus estää myynnin ulos. Ruisleipää ja pullatuotteita toki myydään mm. Joutsan K-Supermarkettiin ja talon hampurilaiset nousivat tunnetuiksi Iltasanomissa julkaistujen myönteisten arvostelujen jälkeen.

Kaikkia rutiinitöitä ravintolassa tekevä Pirkko Hämäläinen myöntää, että kilpailu on alalla tiukkaa ja kuluja on katseltava koko ajan kriittisellä silmällä. Nyt joulun alla talon mainontaa ja markkinointia aiotaan terävöittää, kolme viikonloppua joulun alla on teemoitettu erilaisille tapahtumille. Ensi viikonloppuna 27. – 28.11. juhlitaan talon 7-vuotissynttäreitä ja kaikki asiakkaat kahvitetaan alakerrassa. Sinne on tarkoitus pystyttää myös myyjäiset, jonne jokainen halukas voi tulla kaupittelemaan omia tuotteitaan. 11. – 12.12. myyjäisiä jatketaan ja lapsille järjestetään pipareiden koristelukilpailu. Seuraavan viikonlopun myyjäisiä ryydittää joulupukki ja yläkertaan rakennetaan joululounas 16. – 18.12. Tapahtumat ajoittuvat perjantaisin klo 14 -18 ja lauantaisin 10 – 13 väliselle ajalle.

– Pyrimme tuomaan omalta osaltamme joulun makua Hartolaan ja sitten jäämme tietysti odottamaan kevättä ja kesää hiljaisten talvikuukausien jälkeen, toteaa Pirkko Hämäläinen.

Liikolan lapsille liikuntavempeleitä

Heikki Helin
SYSMÄ

Liikolan ja Taipaleen kylissä on kuudessa perheessä 11 alle kouluikäistä lasta. Kolmen lapsen äidin Anni Kivelän aloitteesta lapset ovat kokoontuneet seurojentalolla kerran viikossa. Talon uusittu lattia ja lämmitysjärjestelmä tarjoavat hyvät puitteet lasten leikeille.
Salilla on lauantaisin melkoinen vilske, kun lasten lisäksi mukana on äitejä, isiä ja mummoja. Kaksi nuorinta, kesällä syntynyttä, ovat vielä omissa kopissaan kentän laidalla.
Ipanajumpaksi ristityissä lasten tapaamisissa ei ole ainakaan vielä ollut ohjattua toimintaa, vaan on leikitty omaan tahtiin sählymailoilla, palloilla ja kaikenlaisilla muillakin välineillä. Jotain välineitä oli talolla ennestään ja vanhemmat ovat tuoneet niitä lisää.

Ipanakerho voitti äänestyksen
Paikalliset säästöpankit ovat lahjoittaneet vuosittain voittovarojaan alueensa yhdistysten ja muiden tahojen toimintaan Hyviä tekoja -kampanjassa. Sysmän Säästöpankki on jakanut varoja kampanjan puitteissa useana vuonna.
Liikolan ipanakerholle esitettiin liikuntavälineiden, kuten puolapuiden ja renkaiden hankkimista. Ehdotus saikin yleisöäänestyksessä eniten ääniä.
Pankilta saadulla rahalla hankittiin seurojentalolle puolapuut, renkaat ja niiden kiinnitys sekä alastulomatto renkaiden alle. Sen hankkimiseen seura käytti myös omaa rahaansa.
Nyt hankittujen välineiden lisäksi käytössä ovat salibandymailat, erilaisia palloja, maali ja lentopalloverkko. Pienimmät ryömivät tunnelissa.
Nuorisoseuran puheenjohtaja Kristiina Sippola on tyytyväinen.
-Olen iloinen siitä, että pankin kisan voitto tuli sivukylään. Kiitän kaikkia seuran hanketta äänestäneitä.
Liikolan seurojentalon käyttö on remonttien jälkeen lisääntynyt. Inkerin Kurkela on vetänyt viikoittain naisille jumppaa. Uutena lajina talolla aletaan pelata sulkapalloa.

Kuvassa vasemmalta: Esteri Toivonen, Kerttu Kivelä, Lauri Sippola, Paavo Peurala, Viljami Kivelä ja Vilja Halme kokeilemassa uusia renkaita. (HH)